Maanantaina tartuin viimein revontulitossuun. Ajattelin fiksuna likkana, että jos niitä on seitkytluvulla ollut joka huushollissa pilvin pimein, niin sen on pakko olla helppo vaikka onkin virkattu. Sisäinen kauppiaani ajatteli, että kun toi retro on nyt in niin siitä voisi vaikkapa tulla tämän joulun hittijuttu... Ja samalla ajattelin niistä saavani mukavan valovirkkuukuoukkutyön automatkoille.
Värit valitsin tietenkin rimmaamaan yhteen pinkin valoneloseni kanssa... Sininen ja roosa oli Jannejämäpussissa. Alku aina hankalaa - kiinteillä ketjusilmukoilla tehdyn reunan jälkeen alkoi varsinainen kuvio. Edelleen kiinteitä ketjusilmukoita - tällä kertaa vaan edellisen kerroksen silmukan etureunaan. Tottumattomana virkkaajana tein tietenkin liian tiukkaa ja lanka ja koukku vaan nitisivät ja narisivat, kun yritin tunkea koukkua silmukkaan ja repiä taas ulos...
Pääsin kuitenkin jyvälle revontuliviraakuksesta ja jossain vaiheessa tuntui ihan siltä, että tää alkaa sujua kun muistaa koko ajan hokea itselleen et "löysin rantein...löysin rantein..."
Eilen kotimatkalla ja tossun loppusuoralla pähkäilin onnettomana et "Onks mun pakko tehdä tälle vielä parikin"? Karvis, joka harvoin onnistuu näissä neuleasioissa sanomaan sitä "oikeaa" kommenttia osui kerrankin naulan kantaan tuumaillessaan että onhan niitäkin ihmisiä, joilla on vaan yksi jalka... Siinä vaiheessa oli kuitenkin ihan positiivinen fiilis toisen tossun suhteen.
Tänään töissä oli hiljainen hetki kolmen ja neljän välillä ja päätin koukutella tossun valmiiksi. Jostain syystä koko ajan päässä soi Kolmannen Naisen Biisi, joka alkaa "Jos se olis helppoo oisin tehnyt sen jo, vaan se on vaikeaa...." Ja juuri kun olin kaventamassa kolme yhteen pohjan viimeisellä kerroksella valovirkkuukoukun kärki katksei ja koukun pää singahti tois puol puotii. Melkkest tuli itku! Jälkeenpäin ajattelin et siit koukunlopusta tulee hyvä varataskulamppu auton hanskalokeroon...
Päätin, että tää on ny tossu yksijalkaiselle ja toista ei tule. Mä osaan nyt kertoa, miten revontulivirkkausta tehdään ja mallikin on... Harvoin näin luovutan mut virkkaaminen nyt on vaan niin kamalaa ja koukkukin entinen!
Koko illan olen suorittanut ankarasti katumusharjoituksia. Pesin kissanhiekka-astian, vaihdoin hiekat, vein roskat, imuroin, pesin lattian, parsin yhden sukan ja kastelin kukat. Lupasin itselleni heti huomenna aloittaa tilauksessa olevan baskerin ja sukat (joiden vuoksi alunperin Sukkasatoon liityin, kun ei yhtään huvita perussukat harmaasta Jannesta).
Kuvausassistentti on kyllä sitä mieltä, että tässä on oivallinen jalatin nelijalkaiselle...
Ny mää pohdin, että menisköhän nää selitykset läpi Sukkasadossa? Kehtaiskohan raportoida puoli paria tossuja Heinälatoon?
Mut ei täst masennuta vaan jatketaan eteenpäin lauleskellen:
| Jos se ois helppoo |
| [säv. Hanhiniemi san. Hanhiniemi sov. Pesola-Hanhiniemi-Löyvä-Valkama & Kallioniemi] Jos se ois helppoo oisin tehnyt sen jo vaan se on vaikeeta jos se ois helppoo oisin tehnyt sen jo ajat sitten uskotko Se ei ois mahdotonta ei vaikka tiedän monta joilt on kaikki mennyt poskelleen silti uskon ihmeeseen Kauniimmalta kaikki vaikuttaa kun katsoo kauempaa kaikki ilman muuta silloin innostaa kun uutta aloittaa Meistä väri lähtee kuluu kultaus pois alkaa rintaa puristaa vaikka kaikki hyvin ois Se ei ois mahdotonta ei vaikka tiedän monta joilt on kaikki mennyt poskelleen silti uskon ihmeeseen |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!