maanantai 21. lokakuuta 2013

Mökkikauden päätös



Lauantaina töiden jälkeen mökille mennessä ihan pikkuisen häivähti mielessä et onko tässä nyt mitään järkeä… Matkan aikana tuli vuorotellen räntää ja rakeita. Tuuli luoteesta 15m/s ja oli aikas kylmää. Harvoin näkee näin komeaa aallokkoa:
Harmi, että myrsky ei kuvassa näytä yhtään niin hienolta kuin oikeasti. Perille päästyä ulkolämpötila oli 5 ja sisällä 4 astetta… Omakeksimämme sääntö on et hömpsyt saa ottaa jos lämpötila on alle 14 astetta.  Tällä kerralla lämpö ei edes yhteensä ollut sitä, mutta ei sentään otettu tuplahömpsyjä. Ei tullu ittelle mieleen – äiti kyl puhelussa heti epäili. Kovan tuulen avittamana tulet hellaan ja saunan padan alle syttyivät mainiosti (ja sytykeruusut tietty apuna). 
 Mökin lämpeämistä odotellessa kävin mettäkeikalla. Suppissaalis oli surkea – mitä muuta voisikaan olla kun koko kauden (7kk) sademäärä saaressa oli vain 225 mm!
Tassu teki kesän viimeisiä reviiritarkistuksiaan. Ihmetteli pari viikkoa sitten ilmestyneitä kaislakasoja:
Saunan lämpö oli ihanaa ja kesän viimeisen kerran pulahdettiin 8 asteiseen meriveteen. Saunan jälkeen maistui hellan uunissa muhinut karjalanpaisti viimevuotisen puolukkahillon kera. Tuulikin alkoi tyyntyä ja kuu nousi melkein pilvettömälle taivaalle: 
Lepakkotuoliin oli mukavaa nukahtaa takkatulen lämmittäessä varpaita…ja herätä samasta paikasta tunnin kuluttua siihen et peppu paleli! Kylmillään olevan mökin rakenteet ei lämpeä ihan äkkiä…
Yöllä tuuli tyyntyi ja kuu kumotti niin, että oli valoisaa kuin päivällä!

Aamulla oli maa huurteessa ja tuuli tyyntynyt:
Olen jo huomannut sen, et jos jompikumpi meistä aloittaa lauseen sanoilla ”Olisko ihan hölmöä…” niin se on just se mitä tehdään. Aamupalan jälkeen Karvis mietti ääneen et ”Olisko ihan hölmöä jos laitettais oikein lämpimästi päälle ja lähdettäis vielä veneellä Airistolle – katsomaan aurinkoa”? Tekemistä oli päiväksi vaikka kuinka ja olihan se hölmöä mut just niin me tehtiin!  Aurinko ei tähän aikaan vuodesta muuten meille näy:
Kerrankin Airisto oli tyyni eikä siellä ollut meidän lisäksi aamuaikaisella montaakaan venettä. 
 Yks venäläinen ruma tankkeri ja sen perässä Ukko-hinaaja. Niitä Karvis kuvaili samalla kun minä ihastelin maisemia.

 Kylmää oli, mutta meillä oli kunnon varustukset:
Nähdessäni tän kuvan illalla kiitin onneani – kukaan ei tullut pidättämään, Tankkerin kyljessä olen näyttänyt selvästikin joltain aktivistilta hurjassa mökkivillapaidassani ja Varustelekasta tilatussa euron maksaneessa villalippksessäni!
Kotiirantaan hissuteltiin hiljalleen nauttien auringosta.

Tuolla keskellä näkyvällä kalliolla me kesällä paistateltiin päivää ja ihasteltiin auringossa kimaltavaa merta: 
Kotiin tullessa alkoi mökin talvikuntoon laittelu. Haravointia, puiden kantamista, tavaroiden suojaamista, kaappien tyhjennystä, vesiastioiden tyhjennystä  sun muuta… Karvis ennakoi jo seuraavaa mökkikautta kaivamalla valmiiksi kuopan p-pöntön tyhjennystä varten (kun yleens meidän kausi alkaa kun maa on vielä roudassa).Tassu otti kaiken irti kauden viimeisestä mökkipäivästään. Jokainen mänty piti merkata omaksi:
Ja katolle kiivetä ihailemaan maisemia: 
 Katolta laskeutuminen sujui kuin vanhalta tekijältä:
Tomerasti askel kohti metsää:
Kun kaikki oli pakattu ja valmista lähtöä varten niin Tassua ei näkynyt eikä kuulunut… Onneks meillä oli vielä makkaraa – kissua odotellessa ehti tulemaan jo nälkä… 
 Jostain se Tassu vaistoaa  aina lähdön tunnelman. Se pyöri kyllä lähistöllä, mut ei antanut ottaa kiinni eikä tullut sisälle. Tiesin, et sillä on pakko olla jo nälkäkin. Välillä huudeltiin sitä napupurkkia rapistellen...välillä luvattiin sille ahvenfielitä heti kotona JOS se vaan tulee kotiin. Välillä vaan istuttiin sisällä ja odoteltiin ku muukaan ei auta. Lopulta tuskastuneena, nälissäni ja kylmissäni karjuin metsään et ”Jos et sä nyt hetipaikalla tuu kotiin ni susta tulee kesäkissa! Kuis sit viikset pannaan? Onks tääl sit kiva olla mäyräpariskunnan, supin ja minkin seurana? HÄH?”.
Seitsemältä illalla Herra Hassu Tassu Kissanen antoi viimein periksi ja suvaitsi saapua mökkiin. Kauhean karjunnan säestyksellä se laitettiin heti koppaan ja veneeseen. Kuu valaisi kylmää kotimatkaamme: 
Kotiin palatessa otettiin varaslähtö glögikauteen (joka virallisesti alkaa vasta viikon kuluttua kun kellot käännetään talviaikaan). Oli sen verran vilu ja kun tuo glögimehukin oli reissannut ees ja taas mökille… 
 
Kissa sai herkkuja ja käpertyi tyytyväisenä omalle pedilleen:

Nyt alkaa talvikausi ja kotonakin on joskus ihan kiva olla! Ensi kautta odotellessa...

11 kommenttia:

  1. Syksy on mielestäni HAIKEA. Tätä kosää on ihana muistella pakkasilla ja syksyn ruskakin oli harvinaisen kaunis.

    VastaaPoista
  2. Ihania syyskuvia ja -tunnelmia! :-)

    VastaaPoista
  3. Kauniita syysmaisemia! Onneksi tulee aina uusi mökkikausi:)

    VastaaPoista
  4. Mainio tilinpäätös mökkikaudelle!!!

    VastaaPoista
  5. Ihania kuvia tutuista maisemista. Terveiset Naulanlahdesta.

    VastaaPoista
  6. Ihania kuvia tutuista maisemista. Terveiset Naulanlahdesta.

    VastaaPoista
  7. Ihania syyskuvia! Voi Tassua :) Mutta ymmärtäähän tuon harmituksen,kivoista paikoista joutuu talveksi luopumaan. Onneksi heti joulun ja uuden vuoden jälkeen voidaan aloittaa kesän odotus ;)

    VastaaPoista
  8. Kertakaikkisen ihania ja kauniita kuvia. Ja kyllä niistä se lähdön tunnelma näkyy. Haikeatahan tämmönen on mutta koettava se on että saa taas kevättä odottaa ja uuden kauden aloittaa.
    Tassulla on hyvä vaisto, onhan se saaressa kivempi olla mutt mäyrän ja supin seurana tosiaan vois viikset mennä vinoon;)

    VastaaPoista
  9. Hyvä päätös tälle mökkikaudelle ja ihania kuvia katseltavaksi, kun mökille kaipuu iskee talvella. :) Meidän mökkikausi päättyi jo viikko sitten, tai minun, mies uhkaa vielä käydä siellä.

    VastaaPoista
  10. Hei, haikeus aina seuraa kesän päättymistä, muistan sen menneiltä veneilyreissuilta. Paatti laitettiin talvikuntoon ja tavarat tuotiin kotiin odottamaan seuraavia reissuja.
    Olikos sinulla se huovutettu mökkipaita päälläsi? Oliko lämmin? Niin ja pepun alle kannattaa ottaa mukaan sellaisia valmiiksi taiteltuja alusia, eri värejä on olemassa. Minäkin joskus käytin autossa talvella, kun penkin lämmitin oli rikki:) Hyvää syksyn jatkoa!

    VastaaPoista
  11. Näinköhän mökkikausi vielä jatkuu kuitenkin, kun ilmatkin alkoi taas lämpenemään :=)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!