perjantai 17. lokakuuta 2014

Paluu arkisukkiin



Fiinistelysukkahehkutusten jälkeen paljastetaan minkälaisia jalattimia täällä oikeasti syntyy.

Tähän mennessä Karviselle on riittänyt ne ”huomiota herättämättömän väriset” mut nyt oli pyyntönä ihan kokomustat nimpparisukat. Kiusallani tekaisin varteen pienenpienen iloisenharmaan raidan. Piti vielä tehdä ne eri kohtiin mut ne meni vahingossa melkein samaan paikkaan:
Ja sitä paitsi onhan se hyvä olla raita ettei meidän  mustat sukat mee sekaisin…
Lankana joku iankaiken hyllyssä pyörinyt Fortissima ja raidassa Steppiä. KnitPro 2½ puikoilla pistelin. Lankaa kului 89g. Yllättävän sutjakkaasti syntyivät vaikka mustaa olikin. Yritin taas modata ”Karvismalliset” eli ylipitkän kantalapun ja hitaat kiilakavennukset. Ei ainakaan ole haukkuja tullut – itse asiassa Karvis sai haukut kun meni heti uusilla sukillaan Tassua ulkoiluttamaan. Höh – mun pitäis olla tyytyväinen kun kelpaa!

Toissaviikkoiset tossut oli niin surkea esitys, että piti kokeilla uuden kerran. Sen verran harmitti, että päätin tehdä seuraavan kokeen jämälangoista. Ja kuinkas kävikään? Eihän ne jämälangat mihinkään riittäny. Piti tehdä negatiivit:
Lankana oli teetee saga. Puikkoina 4½ mm pitkät pyöröt. Ettei ihan hukkahomma olis ollu niin kokeilin luoda silmukat Judy´s Cast onmenetelmällä. Video on tosi hyvä. Neuloin ensin toisen syrjän silmukat, vedin kärjen kohdalla kaapelin mutkalle ja neuloin toisen syrjän. Nilkan kohdalla en menny ympyrää kuten videossa, vaan käänyin ja palasin samaa reittiä takaisin. Siispä säästyin pääliosan sauman ompelulta!

Jämät siis loppuivat vieläkin kesken, mut ei hätää - ainakin tossujen pohjat on samaa paria:
Ja taas säästelin saumoissa. Päättelin silmukat kolmen puikon menetelmällä. Yllättävän litteä ja nätti sauma tuli. Rumat on nämäkin tossut mut kai niillä sentään tepastelee. Oikea tossuohje löytyy Suuri Käsityölehdestä 9/2014 sivulta 29. Lankaa näihin kului 128 g.

Molemmat jalattimet menivät Sukkasadon Heinälatoon jo viime viikolla. Tällä viikolla on satonäkymät vähän heikonlaiset mut onhan sunnuntaihin vielä aikaa…

Se edellinen tossukokeilu on muuten tässä:
Eihän kukaan oo koskaan kuullu mun sanovan et mä en ikina pura mitään? Seuraavaks mä kokeilen tuosta langasta pipoa. Jos sekään ei onnistu niin luovutan...

3 kommenttia:

  1. Aloitin neuloa sukkia Suuren Käsityölehden ohjeesi mukaan Tundrasta. Eka sukka tehty ja ajattelin antaa ne lahjaksi, mutta on niin ihana, että tekisi mieli pitää itse.Kiitos mallista!
    Koko Sukkasadon olen sivussa tikutellut 2,5 mm puikoilla ohutta sukkaa pojalleni. On se niin tylsää, mutta kun aikuinenkin lapsi haluaa ja käyttää niitä.Äitihän tekee.

    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. neuloo mopsien kanssa17. lokakuuta 2014 klo 19.43

    Nyt on maailmankirjat sekaisin, kun purkamaan päädyit! Ehkä olet hmmm. eräältä asiakkaaltasi saanut vinkkiä, että hyvä lanka kannattaa käyttää harkiten ja tehdä pidettävä nuttu tai sukat tai pipo tai muuta. Hurjan piristävä iloisen harmaa raita, antaa kyllä struktuuria sukanvarteen ja noi jämätossut on just sellaiset, jotka hmmm. eräs asiakkaasi voisi tehdä, jos tekisi jalattimia.
    Olen havainnut, että mukavinta jalassa on kuin onkin villasukat, onneksi minulla on muutama pari ja mahdollisesti joululahjaksi saan lisää. En ennen uskonut, mutta kyllä nyt liityn villasukkaisten kuoroon.
    Ostin itselleni "perjantaipullon", korkkaan sen kohta. Okei, se on hyvin litteä ja suorakaiteen muotoinen, tumma ja valmistajana Fazer, eli Valentinan kyytipojaksi. Viikonloppua ja Tassulle ja Karviselle kans!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!