sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Lomalla ja retkellä

Kokonainen viikko mökillä! Vaikka pitääkin kulkea nelin kontin niin monenlaista ilonaihetta on riittänyt. Olen pikkuhiljaa asennoitunut niin, et tää kesä menee nyt näin ja yritän nauttia pienistä iloista. Kuten pihalta löytyneistä ekoista kanttarelleista:
Niistä syntyi juhla-ateria:
Sääkin on ollut juuri oikeanlainen eli ei liian kuuma. Ei ole kauheita poltteita uimaan... Mustikat kypsyy kovaa vauhtia ja olen jo muutaman "ämpärillisen" saanut poimittua:
Torstaina piti lähteä käymään kaupungissa. Edellisenä iltana tuli mieleen et mitä mä siellä? Karvis selviytyisi reissusta paljon helpommin ilman mua ja mikäs mulla täällä on ollessa kunhan en ryhdy omin päin mahdottomasti riehumaan. Veden lämmittämiseen meni aika tovi ja sit vähän siivoskelin paikkoja. Välillä istahdin neulomaan muutaman kerroksen ja seurailin oravaa, jolle maistui sieni:
Se pitää hassua nakutusta, joka ärsyttää Tassua... varsinkin kun orava on paljon nopeampi.
Torstai-ilta vietettiin ukkosia seuraillen. Monta ukkosrintamaa kulki ohi eri puolilta, mutta mikään ei osunut ihan kohdalle.

Perjantaina saatiin iloinen yllätys kun Tassun kummisetä toi meille pussillisen kanttarelleja. Siitä innostuneena lähdettiin pienelle koereissulle lähimetsään. Jalkineita riitti ja kun varovasti kulkee niin kyllähän keppien kanssa pärjää...
Ja saalista saatiin niin et vähän riitti jo pakkaseenkin!

Lauantai oli viikon kohokohta eli Salon Seudun Kädentaitajien kesäreissu Paraisille! Aamu oli aurikoinen ja tyyni. Myllykylän rannasta noukittiin kyytiin Piiku ja Karvis kipparoi meidät veneellä Paraisten kanaaliin meidän lähikauppamme laituriin. Siitä käpyttelimme pienen matkan Helmiveneelle - perillä oltiin samaan aikaan ku Salosta tullut tilausbussi.

Alpakkalankoja- ja tuotteita ihasteltiin ja hypisteltiin ja moni varmasti teki hankintojakin. Parasta tietenkin oli nähdä alpakat Bamse ja Caesar ihan ilmielävänä. Kuvissa Bamse (alakuvassa myös Caesarin peppu):

Helmiveneen jälkeen vietimme pienen hetken Paraisten keskustassa. Käytiin mm. Gullkronan myymälässä ja lankakaupan ovikin aukaesi vain meille vaikka kauppias itse oli lomalla!

Seuraavaksi matka jatkui Villa Raineriin ja lounaalle. Pääruokana ahventa smetanakastikkeessa ja uusia perunoita. Ruoka oli herkullista ja seura hyvää. Musta tuntuu, etten niin hienosti ole syönyt moneen vuoteen! Alkusalaatin aikana emäntä kertoi Villan historiasta ja nykypäivästä.

Lounaan aikana ilma oli viilennyt ja synkät pilvet peittäneet taivaan. Matka jatkui kivenheiton päähän eli Stentorpin Lammastilalle. Hassua miten sielläkään en ole koskaan käynyt, vaikka se on tässä ihan "kulmilla". Stentorpin ja Villa Rainerin tienhaaran ohi ajetaan joka kerta kun mennään äidin ja isän mökille Attuun, mutta pysähdy siinä sitten kun kyydissä on kiukkuinen kissa kopassaan... Allaolevasta "kivestä" paikka on saanut nimensä.

Stentorpissa tutustuimme isännän akvarelleihin ja emännän villatuotteisiin. Kahvittelun jälkeen saimme nähdä lammaskoiraesityksen:
Yksi pikkuinen uuhi kyllä meinasi päätyä Saloon lähtevään bussiin, mutta taitavasti koira senkin paimensi takaisin lauman joukkoon ja aitaukseen.

Säätiedotus piti kerrankin paikkansa. Ennusteet kertoivat sadealueen tulevan lännestä kahdelta ja mökillä sade oli alkanut tismalleen siihen aikaan. Stentorpissa vähän myöhemmin. Kotiinlähdön aikaan satoi jo kaatamalla, vaikka mä olin tilannut sateen vasta neljäksi! Saloon palaavat kädentaitajat kiipesivät bussin ja Stentorpin isäntä ja hyvästä työstä rapsutuksin palkittu lammaskoira saattelivat meidät Piikun kanssa saunalaiturille, josta Karvinen noukki meidät kyytiin.
(Tämä aurinkoinen kuva otettu mereltä päin alkuviikolla, kun käytiin etukäteen tsekkaamassa Stentorpin laiturisysteemit)

Kaasu pohjassa ajettiin takaisin Kakskertaan. Läpimärkinäkin todettiin et kiva reissu oli. Kiitokset Kädentaitajille reissusta, Piikulle keppijumppailjan huolenpidosta ja Karviselle kyydeistä!

Onni on kuivat villasukat, mökkivillapaita ja hellatuli!

13 kommenttia:

  1. Hah, sinulla on samanlainen marjaämpäri kuin minulla! :) Minäkin aina kehuskelen poimineeni pari ämpärillistä, mutta en puhu mitään ämpäreiden koosta... ;) Oi, kantarelleja, nam! Minäkin olen bongannut jo ensimmäisiä sieniä tälle syksylle, mutta kantarellipaikoista minulla ei ole hajuakaan. Viime syksynä bongasin hyvän karvarousku- ja haperoapajan tästä ihan läheltä, mutta nyt ne mokomat ovat myllänneet senkin paikan ja aikovat pistää siihen uusia kerrostaloja pystyyn. Mistä ne kuvittelevat tänne riittävän asukkaita, kun kaikki lähtevät täältä muualle töiden perässä? Olisivat vain jättäneet minun sienipaikan koskematta... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerätään me vaan ämpärikaupalla mustukoit eikä puhuta ämpärin koosta mitään. Minäkin keräsin tänään kaks ämpärillistä :) Onneks meidän paras kantsupaikka on ihan omalla pihalla...

      Poista
  2. Teil onkin ollut kiva reissu Paraisille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Niin olikin ja ihan kotimaisemista löytyy näitäkin nähtävyyksiä. Kannattaa poiketa!

      Poista
  3. Noita kantarelleja kuolaan ja odotan, että meilläkin alkaisivat nousta pintaan. Kosteutta ainakin luuliis niiden saaneen rittävästi, kun ei ole ollut monta sateetonta päivää. Mökin kaivossakin on ollut vettä niin paljon, ettei muistaakseni koskaan ja olen siellä sentään vintannut vettä vuosikymmenet. Oli muuten kiva kuulla tuosta asennemuutoksesta, se helpottaa sinua varmaan ja tekee mukavamman mielen. Samaa voi sanoa tuosta retkestäkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin riittää vettä... Sadevesi on parasta hiustenpesuun ja sitä saan ittekki tuosta talon nurkalta haettua (kaivolla en oo käyny pitiin aikoihin). Ja sieniä tulee ainakin omiksi tarpeiksi.
      Positiivarit: Asenne ratkaisee - aina! Pitäis muistaa pitää mielessä...

      Poista
  4. Kivaa aikaa oot viettänyt. Mukava matkakin on tehtynä. Mulla on Stentorpin villasta ihana lämmin takki. On kyllä upea lanka.
    Kanttiksia ei vielä meillä oo näkynyt, pari sappitattia on etanoiden kiusana, ei maistu niillekään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyl ne kantsut vielä tulee sinnekki! Näillä sateilla siitä voi olla varmaa.
      Stentorppi on ollu vierailulistalla siitä saakka kun Maria käväs puodissa sinne mennessään (tai tullessaan) monta vuotta sitten. Nyt vast pääsin vaik tosiaan on ihan täs lähellä.

      Poista
  5. Onneksi en tykkää kanttarelleista joten ei käy kateeksi, mutta tuonne retkelle minäkin olisin kyllä lähtenyt. Meillä on melkein kesä, sillä oli puolitoista vuorokautta ihan satamatta. Vaan niinhän se vanha kansa sanoi, että minkä talvella säästää, sen kesällä päästää ja eikös teilläkin ollut melkein lumeton talvi.

    VastaaPoista
  6. Teillä on ollut kiva reissu. Muuten blogikoirakin on todettu omaavan paimennustaidot :)

    VastaaPoista
  7. Mahtavan kuuloinen luksuspäivä teillä on ollut! Käsityöläisten reissu on ollut hieno.
    Vaan kuola valui jo kanttiskastikekuvaa katellessa. Slurps! Kelpais kyllä. Koska mulla ei ole täällä päin kanttarellipaikkoja, niin meenkin sitten katsomaan mustikkatilannetta :-D
    Kivoja kesäpäiviä!

    VastaaPoista
  8. Kävitte kaikissa kivoissa paikoissa. Tuolla lammastilalla on tullut minunkin käytyä ja ihana paikka on. Kiva että jalkasi osoittaa hiukan jo toipumisen merkkejä. Olen ollut nettilomalla ja nyt pitikin lukea pidemmät pätkät touhujasi ja miksi ihmeesä sinä hyppelet parvekkeelta kaiteen yli ? No tekevälle sattuu ja voiton puolella jo olet joten nyt vain kiltisti taas hoidat itsesi kuntoon ja minä lähetän parenemistoivotukset kera kissapoikien. Tsemppiä Susu ja Tassulle taas halit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissanpoikia? Tarkennus: en hypänny kaiteen yli - se kaide aukee eikä siinä oo ku puolen metrin pudotus portaalle. Tassu kiittää tuolta sängyn alta (on piilossa koska pelkää joutuvansa meidän mukana kaupunkiin).

      Poista

Kiitos kommentistasi!