maanantai 23. huhtikuuta 2018

Tilauksesta tikuteltuja: Pitsineule ja sukat

Virkkailun välissä on ollut kiva välillä rentoutua puikkojen parissa. Asiakas toi alkuvuodesta meiltä aikoja sitten ostamansa langat ja ohjeen. Neule oli aikoinaan jäänyt kesken ja nykyään neulominen ei oikein suju. Meiltähän sujuu, joten mikäs siinä:
Lankana kauniskiiltoinen, kaapelikierteinen Marks&Kattens Scilla, joka on 100% merseroitua puuvillaa. En tiedä onko lankaa (tai koko valmistajaa) enää olemassa, mutta nautittavaa neulottavaa oli. Olen joksus aikoinaan neulonut samasta langasta äidille kesäneuleen, joka on edelleen ku uus.
Mallineule oli helppoa pitsiä.
KnitPron 4 mm puikoilla tikuttelin ja pääntien resorin 3½ millisillä. Tykkään näistä Marks&Kattensin ohjeista. Ne on loppuun asti mietittyjä (ja virheettömiä!) ja silmukat osuu just enempiä miettimättä. Hihojen istutukset onnistuu aina. Tämä malli on vuodelta 2007. Oon viime päivinä selaillut muitakin vanhoja M&K ohjeita ja todennut, et kun tarpeeksi kauas menee niin mallit alkaa taas olla ihan muodikkaitakin. Korvaavia lankojakin löytyy.
Viikko sitten maanataina ompelin nutun kasaan ja taas kerran hihkuin itsekseni kun tein NIIN KAUNISTA saumaa. Pienestä se neulojan ilo on kiinni...

Mökkikausi on antanut odottaa itseään. Monta kertaa ollaan ajettu Myllykylän rantaan vaan toteamaan, että lahti on edelleen jäässä eikä venettä pääse laskemaan. Nyt on jo laskettu ja mökillä vietetty eka viikonloppu, mut siitä myöhemmin. Viikko sitten asennoiduttiin mökkielämään Karvislandiassa:
Moottorisaha lauloi ja kirves heilui...
Olin pitkin kevättä saanut kuulla aika monta epäsuoraa vihjausta ja ihan suoraa mainintaa siitä, että Karvisella ei ole yksiäkään ehjiä ohuita villasukkia! Suutarin lapset... Vaikka mulla on sukkaneulomislama meneillään, niin sain sentään tikuteltua juuri sopivasti synttäreiksi Step-sukat.
Lankana Aloe Veralla ja jojoballa kyllästetty Step Dreiklang, Puikot 2,5 mm KnitPro Zingit ja menekki 80 g. Kerällä lanka oli aika oudon näköinen, mutta valmiit sukat ihan kivat. Sopii hyvin farkkujen kanssa.

Ja tuleehan se kevät. Tässä teille ensimmäinen sinivuokko:

1 kommentti:

  1. Jee, kiva ku pääsitte saareen! Heh, jotenkin vaan on vuosien varrella tullu niin tutuksi tuo sun saari ja sinne meno että mä täällä iloitsen sitä.
    Jep, se 'vihreä roikko' on tosi, tosi lämmin, siihen on kiva kääritytyä sit ku tulee vilu (jos tulee).
    Kaapelikierre ON ihan paras, ainakin puuvillassa. Soljuu hyvin, asettuu nätisti ja kestää kulutusta.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!