perjantai 18. kesäkuuta 2021

Neljä kirjainta

 Heitin Faceen kuva-arvoituksen. Mikähän on se nelikirjaiminen juttu, joka alkoi tänään? Aika moni arvas oikein...

LOMA!

Jotenkin juttu lähti lapasesta. Iltasaunassa Karvisen kanssa heiteltiin toinen toisillemme nelikirjaimisia lomaan liittyviä. En vielä ole keksinyt synonyymejä klapikoneelle, ruohotrimmerille ja pakkotyöleirille... Mutta:

ILTA-auringon laskiessa vietiin KALA-anomus mereen. Ajateltiin et KISU sais ruokaa ja vaikka ittellekki. Onhan meille KANA ja LIHA grilliTULIlle ja varmaan jonaina aamuna syödään perinteinen pekoniaamiainen eli MUNA ja SIKA

Ammusella AIROt paikoilleen ja verkkoa nostamaan. Saaliina ällö MADE, jota tarjottiin molempiin suuntiin naapureille, mutta kelleen ei kelvannut, joten pääsetettiin kasvamaan. Oli kuulemma ekoteko, koska matikka on näillä vesillä uhanalainen. Onneks verkossa oli myös yks KUHA, jonka FILEet sai KISU. Tassun MASU kiitti.

MERI on ihanan uitavan lämmintä. VESI on jo 18,6 asteista. 

Tokmannin mainoksessa oli kärmeskarkoitin. Karviksen mielestä höpöhöpö, mutta ostin, koska mulla on MATOkammo. Ei täällä niitä ole kauheasti näkynyt, mutta varmuuden vuoksi. Samalla reissulla mukaan tarttui myös uus kesäHAME tai oikeastaan mekko, 12 eur.

Iltapäivällä kuurasin soutuVENEen. Vaikka päivä oli USVAinen niin silti HIKI ja JANO yllätti. Onneksi oli Susun MUKI, josta virvistävä JANOjuoma helpotti oloa. Karviselle taas maistuu OLUT eikä hän kaipaa ollenkaan LASIa. 

Varmaan joku päivä viritetään AKKUmoottori ja lähdetään ILTA KALAan.

SADE olis tarpeen. Vaikka muualla on satanut viime päivinä rankasti niin täällä vaan 13 milliä.

Täällä puuhamaassa on tulossa RISUsavottaa ja OKSAsaksillekin olis köyttöä. KÄPYjäkin keräillään.

Nyt menen tästä vielä puskaPISUlle, jotta herään AAMUaikaisella antamaan KISUlle INSUt.

Hassua kun on yölläkin ihan VALOisaa.


Ihana KESÄ!


6 kommenttia:

  1. Vähän oli hidasta lukea mutta tosi kiva tälleen vaihteeks. Ihanaa lomaa, ainakin alkuun säät suosii. Tai miten sen nyt ottaa, joku ei tykkää näin kuumasta = mulle on liikaa.
    Uimalämmintä vettä täälläkin ku vaan viitsis lähteä liikkeelle.

    VastaaPoista
  2. kutoo mopsien kanssa20. kesäkuuta 2021 klo 13.13

    Kommenttini ei siirtynyt tälle palstalle asti, enkä jaksa olla nokkela ja/tai muistella mitä kivaa keksin. Rentouttavaa lomaa teille!

    VastaaPoista
  3. Jatkoa... Juhannukseksi tänne tulee PATE, joka on Tassun KAMU :)

    VastaaPoista
  4. Kiva loma-juttu! Oikein ihanaa lomaa!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!