tiistai 13. joulukuuta 2022

Vauvan neulehaalari, nuttu ja myssy jouluvalmistelujen lomassa

 Meinasin laittaa otsikkoon et "Kun ei osaa sanoa ei" Mut en sit kuitenkaan. Onhan se aina ilo, jos oma työ kelpaa, tuntuu tärkeältä ja miellyttää asiakasta. 

Kesällä tehtiin yhteistyössä Idan kanssa vauvansetti asiakkaalle. Vauvathan kasvaa, joten tarve oli vähän isommalle haalarille tulevaan talveen. Samanlaista en (sattuneista syistä) suostunut tikuttelemaan, mutta yhteinen malli löytyi vanhasta teeteelehdestä.

Lanka teetee helmi, menekki vihreää ja peessiä 2 kerää ja kanervaa 1. Ohjeessa lankaa oli aika ronskisti. Koko oli jotain 68. resorit puikoilla 2½ ja muuten 3,0. 

Tän jälkeen oli aikomus sanoa kaikille asiakkaille et ennen joulua ei... Mutta kun iäkäs asiakas osti langat tulevan viidennen polven vauvanuttua varten, odotteli lankoineen puodissa taksia melkein tunnin ja pari päivää myöhemmin soitti ja kysyi et jos mä sittenkin neuloisin nutun jos hän tekee myssyn itse... Niin:

Jännä juttu oli, et ikivanhassa ohjeessa lankasuositus oli Lanett ja puikkosuositus 3 ja 3½! Tiheys 24 s. Valitsin kuitenkin yhtä kokoa suuremman ja tein Helmestä 2½ ja 3 mm puikoilla. Lankaa kului huimat 66 grammaa!

Jotenkin mua miellyttää näissä vanhoissa ohjeissa se, et ne on viimeisen päälle mietittyjä ja virheettömiä! Pakko silti oli tehdä muutama oma säätö nappilistaan ja raglaneihin ;)

Päätyi sit loppujen lopuksi se myssynkin neulominen mulle. Hauska vanhanaikainen malli. Tulee mieleen Pieni talo Preerialla ja Ingalssin Laura. Tosin röyhelöitä olis varmaan pitänyt olla. (ja nyt mulle tuli korvamato. Se on ihan mahtava biisi huomista siivouspäivää vauhdittamaan. Naapuriparat)

Sukkalanka Sallan värit sen kun hupenee. Puotiin tyrkytetään tilalle Menitan Lassea. Joitain värejä tilasin puotiin kokeeksi. Piti sit testata, vaikka kerä ei nyt suoranaisesti kiljunut puikoille pääsyä. Tein isot sukat ja raitoihin laitoin Sallaa vaan kokeillakseni, että voiko näitä yhdistää. Voi.

Tikutteleehan näitä nopeesti paksusta langasta, mutta ei oo ihan mun juttu. 100 gramman kerä riittää varmaan naisten sukkiin, mutta nää 45-46 tarvii toisenkin kerän vaikka raitalankaakin oli. Puikoilla 3½ Ergo.

Jouluihminen en oo, mutta muutamia kivoja juttuja tähän aikaan liittyy. Valon Polkua käveltiin kotirannasta jokisuistoon katsomaan pari viikkoa sitten:

Tapahtuman piti tänä vuonna olla vain itsenäisyyspäivään asti, mutta ainakin eilen äidin ja isän luona poiketessani näytti siltä, että Föri on edelleen Love Boat punaisine sydämineen ja tuo punainen nosturi oli edelleen valaistu.

Itsenäisyyspäivänä varmaan lähes kolmenkymmen vuoden perinne jatkui. 
Kummitytön kanssa leivottiin piparit koko suvulle!

Perinteisesti meillä on tapana polttaa se viimeinen pellillinen. Tällä kerralla ei poltettu yhtään pellillistä, mutta jokaisessa pellissä oli ainakin yks tai kaks "kekälettä". Onkohan mun uuni vetelemässä viimeisiään?

Illalla oli sytyttämäisilläni itsenäisyyspäiväkynttilät. Kerrankin ihan sisätiloihin, koska ei talossa ole kissaa... Ja voi kauhistus! Olin unohtanut ostaa kynttilöitä! Ou nou... 


Näillä sit ratkaisin asian.

Joulutorttuja en sentään polttanut! Jos kerran leipoo niin oikea rahkavoitaikina pitää olla...

Toinen ihana joulunalusperinne on Kauneimmat Joululaulut Kakskerran kirkossa. Äidin ja isän kanssa laulettiin sunnuntaina. Pikkasen jäin kaipailemaan Kakskertaseuran glöitarjoilua... Onneksi paluumatkalla sain sekä glögiä, että herkullista ruokaa Förinrannassa äidin ja isän luona.

Kaunista. Muisteltiin myös talvea kaksi vuotta sitten. Silloin ei ollut lunta koko talvena ollenkaan!

Ihanaa joulunalusaikaa!


11 kommenttia:

  1. Olispa joku vauva kelle neuloa. Nämä vanhat mallit ovat jotenkin niin herttaisia pitseineen ja röyhelöineen. Soma tuli tästä uudesta setistä, onneksi suostuit tekemään.
    Reipas leipuri siellä, meillä ostetaan kaikki valmiina kaupasta. Laiska mikä laiska =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voithan sä neuloa ihan omaksi iloksesi. Tai vaikka varastoon. Sulla taitaa olla kettutilauksia niin paljon, ettet ehtisikään!

      Poista
  2. Missä maassa Lasse on kehrätty? Lankojen valintaan vaikuttaa entistä enemmän ihmisoikeudet, eläinten kohtelu ja natoratkaisu. Esim. Itse vältän, jos valmistusmaa Turkki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Italiassakin voidaan yrittäjiä kiristää. Pohjoismaat ehkä turvallisin valinta, jos miettii eläimiä, ihmisten oikeuksia yms. Italialisten lankojen laadun olen kuitenkin kokenut hyväksi. Oletko tutustunut Markus Companyn 6 ply ja 8 ply sukkalankoihin? Hyvä laatu, kierre ei aukea, kaunis himmeähkö kierre. En tunne liike-elämän sääntöjä, vaatiiko esim. teetee ketju ottamaan joltain tietyltä maahantuojalta? Terv. Hellu

      Poista
    2. Meillä on ollut Markuksen "numerolankaa" (sitä kuussäikeistä). Laatu ja hinta ei kohdannut ainakaan meidän asiakkaiden mielestä. Jokunen tykkäsi tosin mut harva. Hyvä olla valikoimassa myös jokaisen kukkarolle sopivaa edullisempaakin perussukkalankaa. Siksi esim. pallas. Ja kahta ihan samanlaista peruslankaa ei näin pikkuruinen lankakauppa yksinkertaisesti vaan voi pitää valikoimassaan.

      Poista
  3. Kutoo mopsin kanssa14. joulukuuta 2022 klo 8.02

    Et ole muka jouluihminen ja silti sun tekemiset tihkuu suloista joulutunnelmaa! Herttaiset vauvanvaatteet, mä muistan vanhat lehdet, Eevaneule ja olisko ollut ahkeraliisa tms. missä oli söpöjä vauvojen neuleita. Kun minun vauvani tarvitsi villoja, oli modernismi jo vallalla ja oli ihan perusneuletta vaan.
    Meillä on esijoulua tämä viikko - ja puikot viuhuu, ihana Peo ja kauniit värit, meillä äiti-lapsi-duo ahkeroi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla tänään siivouspäivä kotona. "Iloinen" joulutunnelma alkoi jo eilisiltana kun imuroin sohvia nappulat kaakossa Celine Dijonin joululevyn tahtiin. Nyt alkaa olla valmista ja takki on ihan tyhjä. Taidan ottaa minäkin Peon esille ja luoda silmukat. Huomenna pääsee töihin "lepäämään" :)

      Poista
  4. Ihana toi teidän pipariperinne. Harva pystyy noin pitkästi perinteilemään. Jäi multa Turun jouluvalot näkemättä kun se juna . . .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustakin tuo perinne on tosi kiva. Ja hauskaa, että vielä aikuisenakin tytteli pitää kiinni perinteestä. Toinen meidän juttu on et meillä on aina kanaruokaa. Se lähti siitä, kun ihan pikkuisena Sini kysyi et "Oleks huomannu et meillä on aina piparipäivänä kanaruokaa. Tänä vuonna tein Karvisen perunacurryä... Ei se tietty niin hyvää ollu ku Karvisen, mut ihan kelvollista kuitenkin :)

      Poista
  5. Aivan ihania nuo lasten neuleet. Toden totta, vanhat ohjeet ovat huolella tehtyjä. Ihanaa Jouluun valmistumista siellä. Minäkin tein yhdet joulutortut, mutta pellillinen meni ukkelin kanssa ihan vaan maistellessa. Pari kiloa on tullut nyt pelkistä juhlapöydän konvehdeista ja pipareista.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!