sunnuntai 1. tammikuuta 2023

Vuoden 2022 viimeinen - puolimaraton tuli täyteen!

 Taas on uusi vuosi alkanut ja aika tehdä tilinpäätös ja julkaista vuoden viimeinen tikutus.

Perinteisesti olen laskenut kulutettuja lankametrejä ja perinteisesti tavoitteena on ollut saavuttaa ainakin se puolimaratonin verran. Pikkuisen ennen joulua huomasin, että tavoitteesta puuttui iso määrä. Koska luovat ratkaisut ovat luvallisia, niin päätin olla ottamatta asiasta paineita. Voisinhan tarvittaessa punnita kaikki keskeneräiset!

No ei sit kuitenkaan tarvinnut...

Virkattuja onnettomat 611 metriä ja neulottuja 21057 eli yhteensä lankaa kului 21277 metriä! (Puolimaratoni on 21097,5). Purettuja toiseen kertaan neulottuja metrejä en laske mukaan. Vaan voinhan ens vuonna muuttaa itse tekemiäni sääntöjä jos tiukille menee!

Uusista pallasväreistä virkatut isoäidinneliöt on mukana, vaikka tiedossa ei ole mitä niistä loppujen lopuksi syntyy...

Peo 30 -merinovillalanka on osoittautunut tosi tykätyksi langaksi moneen menoon. Teeteen Niina suunnitteli siitä ennen Tampereen messuja lasten kaarrokeneuleen, jossa on monta kokoa. Vasta uudenvuodenaattona sain oman mallikappaleeni valmiiksi:

Lankana siis Arvier Silke Peo 30, menekki yhteensä 381 grammaa, puikot resoreissa 3½ ja muuten 4,0 mm. Kuviovärejä meni kerät/väri ja pohjavariä 8 kerää. Koko 8-9 v. Viimeisestä pohjavärikerästä meni vaan muutama metri, joten siitä jämälankaprojekti tulossa.

Villaohjelmassa pyykkikoneen jälkeen viimeisteltynä.

Vuosi vaihtui ystävien seurassa Tottijärvellä. Yksi nelijalkainen oli joukosta poissa, mutta Patekissa muisti meidät kesältä ja antoi rapsuttaa kuten vanhan ystävän:

Me muut saunottiin, ulkoiltiin, pelattiin ja herkutetltiin... Ja mentiin nukkumaan ennen puoltäyötä...

Nyt on vuosi 2023 alkanut. Vuoden ensimmäinen auringonlasku kotikotona:

Suloisia silmukoita alkaneelle käsityövuodelle!

5 kommenttia:

  1. mopsin kanssa kutova1. tammikuuta 2023 klo 20.26

    Onnea sun ja sun ihmisten uuteen vuoteen! Melkoisen söötti kaarrokeneule. Kysymys : miksi valmiiksi saatu neule pitää pestä ellei siinä ole tahraa? Mä en ikinä pese enkä höyrytäkään. Pitänee tulla selvittämään asiaa ihan The Puotiin.
    Vt.kissa on mainio, kyllä se osasi tempaista oikeasta narusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa allahan se vastaus tulikin. En mä niitä pese vaan viimestelen pyöräyttämällä villaohjelmassa ja kuivaan tasona mittojen mukaan.

      Poista
  2. Neuleen kastelu asettaa silmukat kohdalleen ja mahdollinen epätasainen neulejälki tasoittuu. Itse en kastele neuletta vaan sumutan suihkepullosta vetttä, muotoilen mittoihin ja pyyhkeen väliin kuivumaan. Tasainen neule tulee näinkin.

    Lapsen neulepaita on todella kaunis,

    VastaaPoista
  3. Juu, kyllä neule pitää huolellisesti viimeistellä, ja koneellinen tai käsinhuuhtelu on se paras tapa saada siisti valmis neule! Niih. Peoa olen yhden kerän joskus neulonut ja se olikin tosi pehmoista ja mukavaa lankaa, hyvä kierre. On ihan Usko kaksoisolento tuo Pate. Ou jee, neulotaan ja nautitaan silmukoista, väreistä ja tuotoksista!

    VastaaPoista
  4. Minäkin vain sumuttelen neuleen ja tasokuivaan. Hyvin tasoittuu. Kauniita neuleita olet tikutellut.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!