Saaressa värjotellään mökkivillapaita päällä ja nenä huurussa. Silti olen ihan varma, että kesähelteistä saadaan vielä kärsiä riesaksi asti. Siispä puikoille piti ottaa mustikankukkien väriin sopiva kässy:
Lanka Shoeller&Stahl Bamboo Cotton (100g=400 m, 40% bambuviskoosia, 30% puuvillaa, 30% akryyliä). Vyötteessä olevan ohjeen mukaan menekki 1 kerä:
Kolmosen Zing-pyöröpuikoilla tikuttelin menemään. Itse tykkään käyttää huiveja näin. Mut käyhän se hartoillekin aurinkosuojaksi:
Viime viikonlopun utelias kurre on heittäytynyt varsin tuttavalliseksi. Se on aika peloton kaveri ja hyppelee terassilla ihankuin sillä olisi jotain asiaa!
Se on vielä osittain talviasussa eli muodikkaasti "iloisenharmaassa" puvussa. Keskellä selkää on pyöreä läiskä uutta nätinruskeaa kesäkarvaa. Siispä sen nimeksi tuli Täplä.Eipä ollut viikonlopun tiskeistäkään yhtään harmillista selviytyä kylmässä luoteistuulessa, kun seurana oli koko ajan kaveri!
Niimpal hauskaa, kun teillä on kotieläin! Ja etenkin, kun sitä ei tarvitse pyydystää kiinni, pärjää omillaan luonnossa.
VastaaPoistaTeidän kaulalla ja harteilla toi huivi on just niin kesäisen kaunis, että ihme, ellei kohta kaikki ala sitä tehdä itselleen ja tutuilleen. Ja sen kanssahan pärjää pitkälle syksyyn.
Ihan tekisi mieli kokeilla, värikin niin herkku!
Varsin hauska otus. Tassulla oli tapana häipyä kadoksiin kun näki tiskaamista. Tämä se ilmestyi vasta kun aloin tiskaamaan! Ehkäpä molemmat aistivat lähdön tunnelman...
VastaaPoistakaunis huivi. Tykkään väristä kovin.
VastaaPoista