Tyttöhyttynen ja Merisairas Chili

Ollaan Tassun kanssa muutettu keskiviikkona mökille palovahinkoremppareiskojen tieltä pois. Ei yhtään hullumpaa vai mitä?

 Eilen saatiin viimeinkin sadetta myös saareen. Tassu ei oikein tykänny. Oltuaan sisätiloissa koko päivän, se lähti iloisena ulos…eikä poistunut terassilta vaan katsoi mua syyttävästi ja ilme kertoi et ”Mutsi sammuta toi suihku”!

Ajaessani veneellä vesisateessa pohdiskelin mielessäni voiko mukanani oleva chili seitsemän kukintonsa kanssa tulla merisairaaksi. Ja muutenkin olen hänestä hiukan huolissani kun turvallinen elämä laistetulla parvekkeella muuttuu eloksi luonnon armoilla. Tuleeko sille stressiä?

Olen kikatellen lueskellut käpälätinkommentteja. Kiitos kovasti. Varsinkin kun kyseessä oli varmasti elämäni idioottimaisimmat käsityötekeleet! Käpälätin-sanakin tuntui kolahtavan. Siitä päästäänkin seuraavaan juttuun, jonka perusteella voidaan todeta mun olevan loman tarpeessa. Mun mielestä nimittäin hauskin viime aikoina kuulemani sana on TYTTÖHYTTYNEN! Sanokaa vaiks ääneen: tyttöhyttynen…tyttöhyttynen. Eiks kuulostaki kivalta? Kaikkest hauskinta on et tän sanoi blogikuvaaja Karvinen yks ilta. Hänen mielestään sana ei ole yhtään hauska. Siis tyttöhyttynen on se veemäinen ilkimys, joka pistää, imee verta ja jättää jälkeensä kutiavia paukamia.   

Aasinsilta seuraavaan naisaisaan:  Keskiviikkona päästin Tassun kopastaan laiturilla ja sanoin et ”Kotiintuloaika on sit kymmenelt”. Ei tullu kissa kotiin kymmenelt vaan kakskyt yli. Metsästä juoksi ja katsoi välillä olan yli taakseen. Piti minunkin kurkkia et mitä siellä metsässä oikein on.  Keskellä pihaa seisoi Tyttö Ykkönen! Pitkäkarvainen toffeenvarinen neitokissa saaren toiselta puolen. Voi poikaparkaa – viime kesänä se joutui juoksemaan karkuun Tyttö Kakkosta, joka oli tosi ilkeä ja häijy naikkonen.

Mua ei sade haittaa ollenkaan! Se puhdisti siitepölyt ja kasteli maan. Iltapissireissulla löysin kesän ensimmäiset kanttarellit:

Loman tarpeesta kertoo sekin, etten ole vielä pakannut yhtään lankakerää mukaani. Enkä edes miettinyt. Stressiä pukkaa tällä kertaa siitä, ettei asia kiinnosta mua tippakaan! Nyt ku olen ollu kuukauden tekemättä mitään niin tuntuu olevan vähän käynnistysvaikeuksia.

Joka tapauksessa ensi viikon mökkihöperöidyn 24/7, mut ei hätää, sillä The Lankakauppa on auki ja hyvissä, asiantuntevissa käsissä. Ja varmasti Idalta tulee järkevämpää juttua ku multa…

Tyttöhyttynen ja Merisairas Chili. Eiks tää oo jo vähän huolestuttavaa?

Käpälättimiä

Olen lopen kyllästynyt noihin valkoisiin puuvillahanskoihin! Kaks minuuttia sen jälkeen, kun olen sen pujotellut käpälääni se on jo likainen. Taidan olla aika sottanen tyyppi. 

Maijun blogissa näin viime viikolla kivat virkatut rannekkeet ja ideaa pukkas. Eihän mun ihan koko käpälää tarvii suojata… Jämälankahyllystä nöttönen Mandarin Petittiä ja 2,5 mm koukku käteen:

Käpälätin numero 1 on prototyyppi. Ranneosa on kauhean löysä pussi.

Lisää jämlankaa… Seuraavan proton  ajattelin nerokkaasti tehdä ”väärin päin” eli virkkailin sormiosat ensin ja sovittelin matkan varrella. No joo…etusormi on liian pitkä eikä sitä voi lyhentää. 

 

Sitä paitsi tästä tuli niin napakka, että sen pukeminen satuu niin et melkein käden päällä oleva nahka menee rullalle…

Innostus alkoi laantua ja mietin et ehkäpä ne puuvillahanskat on sittenkin ihan ookoo… Perjantai-aamuna kokeilin ihan vähän sukankudinta… Ja se onnistui! Ja taas pukkas käpälätintä – tällä kertaa neuloen ja sormikasohjetta vilkuilin teeteen ilmaisohjeista:

Tällä kertaa taisin saada ihan kelpo käpälättimen aikaiseksi! Lanka Blend Bamboo, menekki 21g, puikot Knit Pro Symphonie Wood 15 cm nro 2,25. Värin puolesta tämä ei ole paras mahdollinen aurinkosuoja, mutta ainakaan kaikki lika ei ihan heti näy. Pitääkö mun tehdä vielä yksi vähän vaaleampi?

Ettei jutut pyöris koko ajan vaan tän yhden asian ympärillä niin ihmettelenpä ääneen sitä, et viime aikoina olen kuullu monta kertaa radiost, et mehiläisist on pulaa. Ei ne kokonaan oo hävinny vaan ne on kaikki muuttanu meidän mökille! Mustikkapuskissa surisee ja pörisee ja pesää pukkaa sinne sun tänne. Viikon luontokuvapalkintoa tällä kuvalla ei taida saada…

Viime viikolla parikin kertaa puodissa kävi joku kysymässä akryylilankaa. Varmaan maine epäystävällisenä kauppiaana alkaa levitä kun pöyristyneenä ja miltei loukkaantuneena vastaan et ”Meidän kaupassa ei muovia myydä!” Kunnes muistin et kaikki röyhelölangathan on akryyliä. Tömäkkä hankaussieni syntyi 5,5mm puikoilla ainaoikein. Lankana can Can ja menekki 50g. 

Kokeilin aamulla ja tuntuu se toimivan – kylppärin hana tuli ihan kiiltäväks. Niin et pakko myöntää…meil myydään myös muovia:(

Piti sit ottaa toinenkin kuva ku Karvis sanoi ettei valoa vasten saa kuvattua. Saapa ja toi ylempi on pal hauskempi ku siinä on toi Hullu Lehmäkin!

Saavutus!

Tälle postaukselle olisi ollut tarjolla monta otsikkoa. Muutama esimerkki: ”Ykskätisen urotyö”, ”Yyteeananas” , ”HYVÄ MINÄ”, Virkattua räkää”  tai vaan ihan yksinkertaisesti ”Virkattu huivi”.

Yks hiljainen lauantaipäivä puodissa ja olin ollu kaks viikkoa tekemättä mitään käsityötä. Lanka-ahdistus alkoi painaa päälle. Kokeilin neulomista ja kokeilin virkkuuta. Neulominen ei onnistunut, mutta virkkuu toimi jotenkuten. Siispä…

Katian Syros-kerä oli pyörinyt kässäkassin pohjala viime kesästä lähtien. Puodis on sitä myytävänä neljää väriä, joten mallityö ei olis pahitteeks. Mut kun sitä mainostettiin virkkuulankana. Sielläpähän pyöri ja sotkuuntui niin pahasti, että osa kerästä piti lopulta heittää roskiin. Mut kun muu ei onnistunut niin koukkun piti tarttua. Olin muutamaa päivää aikaisemmin käynyt Turussa Piikkopirrassa ja nähnyt siellä huivin alun. Nätisti kun pyysin, niin sain ohjeen mukaani.

Pikkuhiljaa – ensin vaan kerros tai pari päivässä ja lopulta monta kerrosta! Aluksi käsiala oli löysää ja koukkukin puoli numeroa isompi kuin ohjeessa. Pelkäsin, että käsiala muuttuu kun opin ja totun virkkaamiseen.  Löysää tuli ja hiukan hävetti (tai siis paljon hävetti), koska pari päivää aikaisemmin olin sanonut Neulefriikki Piikulle, et ylisuurella koukulla ohutta lankaa virkatessa tulee RÄKÄÄ… Pelkäsin jo ettei rouva postaa omaa kaunista Jaipur-huiviaan ollenkaan. Onneks hän on huumornaisia!

Jossain vaiheessa innostuin oikein todella. Tuntui siltä, että kerrokset lisääntyivät ihan pikavauhtia ja huiviin tuli mittaa muutamassa tunnissa monta senttiä! Kunnes katsoin tarkemmin…

Ku toi purkuhomma ei ole mun lempparia eikä virkkaus varsinkaan,  niin ihan hetken suunnittelin tekeväni huiviin ns. ”pääntien” ja lisääväni seuraavan mallikerran kohdalla leveyttä alkuperäiseen. Voisin sitten selitellä,  et ”Näin muotoiltu huivi pysyy kyydissä vauhdikkaassakin menossa”. Itselleni nauraen kuitenkin purin ja jatkoin alkuperäisen ohjeen mukaisesti. Ja opin et virkatessa pitää aina tehdä kerros loppuun.

Viime perjantaina mökille ajettaessa Karvis tunsi olonsa jotenkin kotoisaksi. Kun ”sul on toi virkkaustikku kädessä”.  Enpä ole kuukauteen automatkoilla kässyjä tehny! Mut mun virkkuuinnostukseni on tosiaan uutta Karvisellekin – termistö on ainakin hakusessa: Virkkaustikku :-) Tuli mieleen yks herrahenkilö, joka silloin tällöin käy puodissa hakemassa vaimolleen nypläysPALIKOITA.

Urheasti vaikeuksien kautta voittoon:

Ja vaiks on räkää ja vaiks on löysää ni mun mielestä aika nätti.

Kuvassa myös onneton käpäläni nykymoodissaan. Ohut puuvillahanska vaan suojaa pahimmilta kolhuilta, pöpiltä ja auringolta. Kuumuudest se ei tykkää yhtään, Niinku en minäkään.

Aika tyytyväinen olen lopputulokseen. Kesäjuhliin nätti ja juhlava allinpeittohuivi. Käy tietty myös pikkujouluissakin. Kertakaikkiaan kelpo riepu!

Lankana siis Katian Syros (40% polyesteri, 28% puuvilla, 27% akryyli), kerässä 50g=280m. Ohjeen mukainen koukku oli 2 mm, minä koukuttelin 2½ mm Knit Pro Soft Grip –koukulla. Aina vaan olen sitä mieltä, että jos ihmisen pitää kiusata itseään virkkaamalla, niin tämä koukku on se ainoa oikea! Menekki tähän huviin oli 189g. Huiviin olisi ohjeen mukaan pitänyt tehdä myös hapsut, mutta jätin ne tekemättä. Luulisin niiden sotkeentuvan aikaa myöten ja jos kert näin suuren urotyön tekee, niin huivin on syytä olla siisti ja pitkäikäinen! Huivin koko on 45*160cm.

Virheit ei lasketa eihän? Tää on sentään mun eka iso virkkuutyö pitkiin aikoihin ja eka kässy käpälätoipilaana. Jossain vaiheessa kyl tuli mieleen et miks mä en aloittanut jollain vähän pienemmällä työllä… Metritilastoihin ei toukokuun aikana tullut yhtään lisää mut aika reteenä laitoin eilen yli 1000 metriä virkattuihin!

Jo vuosia blogiani seuranneet (kiitos että olette edelleen mukana <3) muistavat, että toukokuussa mulla on ollut tapana pitää itseni kanssa YYTEET. Yleens ne käydään hyvässä hengessä käsityötä tehden ja mä olen mun kanssa aika lailla samoilla linjoilla siitä, et kyl mut lomauttaa tarttee. Koko kesän lauantait ainakin ja muutamaks viikoks muutenkin. 

Tänä vuonna sattuneist syist yyteet vähän unohtui. Ku oli muutakin ajateltavaa. Mut täs viime päivinä virkatessani ikuisuushuivin viimeisiä kerroksia pidin itseni kanssa hiljaista yyteetä. Tuloksena oli et niinku joka vuos tähänki asti – Juhannusviikolla mun on parasta pysyä poissa puodista. Vaan neljä työpäivää poissa, mut se tekee yhdeksän päivää mökillä! Siinä ajassa kerkii mökkihöperöityä ihan kunnolla.  Ja onhan se palvelus kaikille, jotka odottaa vähän viileämpiä kelejä ja vesisadetta, sillä mun lomaillessa tuulee AINA kylmästi LUOTEESTA ja joka päivä sataa vettä vähintään 40mm. Ja mul ittelle kans – käpälä paranee kovaa vahtia, mut se ei sit yhtään tipantippaa tykkää tästä helteestä!

Luulin jo pystyväni neulomaan, mutta tänään loin tuskaiset sukkasilmukat ja puikko tökkäs kipeästi mun upouuteen hienoon nahkaani puuvillakäsineen läpi. Luulenpa et seuraavakin työ on virkkuu. Joku ihan pikkuinen juttu!

Pitkä viikonloppu

Kesäaika alkoi ja meikäläisenkin viikonloput alkaa jo perjantaisin. Ukkoset ja rankkasateet jäivät mantereelle:

Sauna lämpeemään ja verkot veteen. Rantakalliolla odotteli The Projekti eli laituriponttoni…

Naapuripariskunta ruokki ahkerasti jälkikasvuaan:

Tassu antoi yllättäen niiden olla rauhassa päästyään vihdoinkin hiirestämisen makuun. Kesän ensimmäinen hiiripaisti tuotiin näytille hurjan karjunnan säestyksellä perjantai-iltana. Hiirestä ei jääny jäljelle muuta kuin takajalat.

Lauantaiaamuna näytti vähän siltä, että saatais sadetta. Verkot nostettiin ennen aamupalaa ja saaliskin oli mukava. Tassulle pari ahventa ja iso kuha, joka laitettiin sumppuun. Toiveikkaana ajateltiin saada sunnuntaina sille kaveri ja meille juhla-ateria… Sateen toivossa minä tyhjensin ränneistä talven aikana kertyneet roskat. Maa on rutikuivaa ja siitepölyä hirmuisesti. Vettä kaivattais. Karvis jatkoi laiturin vesillelaskun valmistelua. Minä autoin minkä taisin. Tassu oli retkillään ja välillä tepasti tomerasti metsästä. Tuo ilme kertoo et ruokaa kuppiin ja heti!

Illalla saunan jälkeen taas laskettiin verkko. Ihanan tyynessä illassa hissuteltiin veneellä saaren ympäri. Takaisin tullessa meitä jo odoteltiin:

Mietittiin et tästä lähtien meidän pitää sunnuntai-iltaisin kotiin lähtiessä teeskennellä verkonlaskua. Jostain se Tassu aina toiveikkaana ilmestyy kun kalaa on luvassa. Kotiinlähdön vaistoessaan se taas katoaa jäljettömiin! Siinä taas yksi selitys siihen et me tullaan pois saaresta usein vasta maanataiaamuna.

Sunnuntaiaamuna keli oli ihanan kesäinen. Aamu-uinnin ja murkkushown (ruokakaapissa) jälkeen juotiin aamukaffet rannassa ja lähdettiin verkonnostoon. Naama vähän venahti kun melkein tyhjässä verkossa oli yks vaivainen särki ja ällöttävä kilkki:

Onneksi Tassun kummisetä naapurista tuli kastomaan surkeaa saalistamme ja sääli kummipoikaa. Hetken kuluttua rannassa oli ämpärissä viisi ahventa! Tunnustan – me syötiin sen kuhan kanssa myös yks Tassun ahvenista…

Minä suhtauduin 1,5-kätisenä laituriprojektiin skeptisesti, mutta Karvis oli vakuuttunut, että me saadaan se kahdestaan paikoilleen. Ja kunnon suunnittelun (siihen on mennyt koko talvi ja kevät) tuloksena laituri oli kohta matkalla kohti päämäärää:

Kaikissa projekteissa tärkeintä on tietenkin projektipäällikkö, joka ei osallistu hommiin, mutta seuraa tarkasti tapahtumia ja häiritsee parhaansa mukaan:

Projektipäällikkö ehti hommiensa lomassa myös konnankoukkuihin. Sorsalinnut ovat kuoriutumassa ja lokkien ja haukien lisäksi niitä vaanii musta ja karvainen… Onneksi naapurissa oltiin valppaana ja rosvo oli saanut ämpärillisen vettä niskaansa! Kai sekin ymmärtää tehneensä jotain, josta joutuu arestiin, sillä sisätiloihin ei uskaltautunut vaan suostui ahvenaterialle vaan pihalle:

Tässä on koko perhe koossa. Pikkuisia poikasia oli yhdeksän. Emon selässä matkustamaan oli tunkua:

Kyl ny kelpaa mennä uimaan ja parkkeerata venettä!

 Eilen tuli kuukaus käpäläonnettomuudesta. Paraneminen on sujunut niin hienosti, että seuraavaan postaukseen lupaan jo kässyn!