Saavutus!

Tälle postaukselle olisi ollut tarjolla monta otsikkoa. Muutama esimerkki: ”Ykskätisen urotyö”, ”Yyteeananas” , ”HYVÄ MINÄ”, Virkattua räkää”  tai vaan ihan yksinkertaisesti ”Virkattu huivi”.

Yks hiljainen lauantaipäivä puodissa ja olin ollu kaks viikkoa tekemättä mitään käsityötä. Lanka-ahdistus alkoi painaa päälle. Kokeilin neulomista ja kokeilin virkkuuta. Neulominen ei onnistunut, mutta virkkuu toimi jotenkuten. Siispä…

Katian Syros-kerä oli pyörinyt kässäkassin pohjala viime kesästä lähtien. Puodis on sitä myytävänä neljää väriä, joten mallityö ei olis pahitteeks. Mut kun sitä mainostettiin virkkuulankana. Sielläpähän pyöri ja sotkuuntui niin pahasti, että osa kerästä piti lopulta heittää roskiin. Mut kun muu ei onnistunut niin koukkun piti tarttua. Olin muutamaa päivää aikaisemmin käynyt Turussa Piikkopirrassa ja nähnyt siellä huivin alun. Nätisti kun pyysin, niin sain ohjeen mukaani.

Pikkuhiljaa – ensin vaan kerros tai pari päivässä ja lopulta monta kerrosta! Aluksi käsiala oli löysää ja koukkukin puoli numeroa isompi kuin ohjeessa. Pelkäsin, että käsiala muuttuu kun opin ja totun virkkaamiseen.  Löysää tuli ja hiukan hävetti (tai siis paljon hävetti), koska pari päivää aikaisemmin olin sanonut Neulefriikki Piikulle, et ylisuurella koukulla ohutta lankaa virkatessa tulee RÄKÄÄ… Pelkäsin jo ettei rouva postaa omaa kaunista Jaipur-huiviaan ollenkaan. Onneks hän on huumornaisia!

Jossain vaiheessa innostuin oikein todella. Tuntui siltä, että kerrokset lisääntyivät ihan pikavauhtia ja huiviin tuli mittaa muutamassa tunnissa monta senttiä! Kunnes katsoin tarkemmin…

Ku toi purkuhomma ei ole mun lempparia eikä virkkaus varsinkaan,  niin ihan hetken suunnittelin tekeväni huiviin ns. ”pääntien” ja lisääväni seuraavan mallikerran kohdalla leveyttä alkuperäiseen. Voisin sitten selitellä,  et ”Näin muotoiltu huivi pysyy kyydissä vauhdikkaassakin menossa”. Itselleni nauraen kuitenkin purin ja jatkoin alkuperäisen ohjeen mukaisesti. Ja opin et virkatessa pitää aina tehdä kerros loppuun.

Viime perjantaina mökille ajettaessa Karvis tunsi olonsa jotenkin kotoisaksi. Kun ”sul on toi virkkaustikku kädessä”.  Enpä ole kuukauteen automatkoilla kässyjä tehny! Mut mun virkkuuinnostukseni on tosiaan uutta Karvisellekin – termistö on ainakin hakusessa: Virkkaustikku :-) Tuli mieleen yks herrahenkilö, joka silloin tällöin käy puodissa hakemassa vaimolleen nypläysPALIKOITA.

Urheasti vaikeuksien kautta voittoon:

Ja vaiks on räkää ja vaiks on löysää ni mun mielestä aika nätti.

Kuvassa myös onneton käpäläni nykymoodissaan. Ohut puuvillahanska vaan suojaa pahimmilta kolhuilta, pöpiltä ja auringolta. Kuumuudest se ei tykkää yhtään, Niinku en minäkään.

Aika tyytyväinen olen lopputulokseen. Kesäjuhliin nätti ja juhlava allinpeittohuivi. Käy tietty myös pikkujouluissakin. Kertakaikkiaan kelpo riepu!

Lankana siis Katian Syros (40% polyesteri, 28% puuvilla, 27% akryyli), kerässä 50g=280m. Ohjeen mukainen koukku oli 2 mm, minä koukuttelin 2½ mm Knit Pro Soft Grip –koukulla. Aina vaan olen sitä mieltä, että jos ihmisen pitää kiusata itseään virkkaamalla, niin tämä koukku on se ainoa oikea! Menekki tähän huviin oli 189g. Huiviin olisi ohjeen mukaan pitänyt tehdä myös hapsut, mutta jätin ne tekemättä. Luulisin niiden sotkeentuvan aikaa myöten ja jos kert näin suuren urotyön tekee, niin huivin on syytä olla siisti ja pitkäikäinen! Huivin koko on 45*160cm.

Virheit ei lasketa eihän? Tää on sentään mun eka iso virkkuutyö pitkiin aikoihin ja eka kässy käpälätoipilaana. Jossain vaiheessa kyl tuli mieleen et miks mä en aloittanut jollain vähän pienemmällä työllä… Metritilastoihin ei toukokuun aikana tullut yhtään lisää mut aika reteenä laitoin eilen yli 1000 metriä virkattuihin!

Jo vuosia blogiani seuranneet (kiitos että olette edelleen mukana <3) muistavat, että toukokuussa mulla on ollut tapana pitää itseni kanssa YYTEET. Yleens ne käydään hyvässä hengessä käsityötä tehden ja mä olen mun kanssa aika lailla samoilla linjoilla siitä, et kyl mut lomauttaa tarttee. Koko kesän lauantait ainakin ja muutamaks viikoks muutenkin. 

Tänä vuonna sattuneist syist yyteet vähän unohtui. Ku oli muutakin ajateltavaa. Mut täs viime päivinä virkatessani ikuisuushuivin viimeisiä kerroksia pidin itseni kanssa hiljaista yyteetä. Tuloksena oli et niinku joka vuos tähänki asti – Juhannusviikolla mun on parasta pysyä poissa puodista. Vaan neljä työpäivää poissa, mut se tekee yhdeksän päivää mökillä! Siinä ajassa kerkii mökkihöperöityä ihan kunnolla.  Ja onhan se palvelus kaikille, jotka odottaa vähän viileämpiä kelejä ja vesisadetta, sillä mun lomaillessa tuulee AINA kylmästi LUOTEESTA ja joka päivä sataa vettä vähintään 40mm. Ja mul ittelle kans – käpälä paranee kovaa vahtia, mut se ei sit yhtään tipantippaa tykkää tästä helteestä!

Luulin jo pystyväni neulomaan, mutta tänään loin tuskaiset sukkasilmukat ja puikko tökkäs kipeästi mun upouuteen hienoon nahkaani puuvillakäsineen läpi. Luulenpa et seuraavakin työ on virkkuu. Joku ihan pikkuinen juttu!