Terät

Kohjulomalla lokakuun lopussa tikuttelin Karviselle sukat kiitokseksi hyvästä hoidosta ”saikulla”. Jo jouluna äiti joutui sukkia parsimaan ja pari viikkoa myöhemmin sukat oli taas puhki.  Siispä tässä viikko sitten  leikkelin terät irti ja nyt olen tikutellut varsiin uudet terät. Synttärilahjaksi. Kun ei tänä vuonna pyöreitä tullut niin ei kai ny kokonaisia sukkiakaan tarvinnu lahjaks tikutella… Meinasin kyl joutua tekemään ihan kokonaiset sukat  kun toinen varsi oli pari päivää häviksissä, mut onneks se löytyi ihan kotoa kenkätelineen alta.

 Hyvää ei taida halvalla saada. Kaks juttua noissa alkuperäisissä "hoitosukissa" nyppii ihan todella. Ensimmäinen on se, et mun mielestä käsityö on niin hienoa ja arvokasta, et kun tekee niin pitäis sit tehdä kunnollisesta materiaalista. Ja sit mä itte hukkaan aikaani neulomalla lankaa, joka kestää vähäisessä käytössä vaan pari kuukautta! On tietty eri juttu silloin kun on tarkoitus tehdä kertakäyttömuotijuttu nopeasti. Silloin langan materiaalilla ei ole niin tarkkaa, mut sukat! Niiden materiaali pitää olla kestävää ja pestävää ja suunnilleen ikuista. Ja mielikuva sukkalangasta on et jos siinä on 75% villaa ja 25% polyamidia niin sen pitäisi olla kunnollista ja kestävää. Viking Ville ei ollu. Toinen juttu, mikä nolottaa ihan kamalasti on se, et mä ole puodissani myyny sitä muillekin. Hävettää. Sorry. Teko ei ollut tahallinen. Sitä ei ole mulla myynnissä enää.

Uudet terät neuloin Gjestalin Jannesta. Se on ainakin tähän mennessä ollut hyvää ja kestävää… Kolmepuolikkailla perinteisillä Prymmin metallipuikoilla tikuttelin. Yritin taas tehdä oikean muotoiset sukat Karvisen hassunmuotoiseen räpylään. Toivottavasti sopii ja toivottavasti kestää ainakin syksyyn. Mökkikautta ajatellen tarvitaan taas paksuja villasukkia. Menekki oli 80g.

Meillä odotellaan mökkikautta oikein todella. Sunnuntaiaamuna ajettiin taas Kakskertaan jäätilannetta tutkailemaan. Venerannassa Karvis poraili reikiä jäähän jään paksuutta mitatakseen:

Olihan sitä…melkein puoli metriä! 

Mökkihöperyys on tähän aikaan pahimmillaan. Kun sinne ei vielä pääse ja viime kauden viimeiset pakkasesta löytyneet kuuden ahvenfileet nautittiin sunnuntain päivälliseksi. Kalafileet jaettiin tarkkaan: Karvis sai viisi filettä, minä neljä ja Tassu kolme. Perheen molemmat pojat olivat sitä mieltä, että jako oli epäoikeudenmukainen. Karvisen mielestä Tassu sai painoonsa nähden seitsenkertaisen määrän kalaa häneen verrattuna ja Tassu taas oli sitä mieltä et hänen olisi pitänyt saada kaikki fileet!  Minä hiljaa mielessäni mietin et Tassu sai juuri oikean määrän kalaa – sehän ei syönyt ollenkaan perunamuusia ja kanttarellikastiketta… Itse sain kaikkea sopivasti.

Näitä kalajuttuja voidaan taas muistella kun nostetaan seuraavan kerran verkot. Kalaa on todennäköisesti liikaa ja niiden perkaamiseen menee koko päivä. Lisäksi tuulee jostain väärästä suunnasta, verkko on tuhannen solmussa, paleltaa, harmittaa ja meillä on rantaan tullessa kolmas maailmansota meneillään. Mikä ihme siinä mökkielämässä ja kalastamisessa muka on kivaa ja odottamisen arvoista? 

Ai juu: Onnea Karvis!

t. Susu ja