sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Kirjottu liina



Voi että jostain pienestä asiasta voikin olla iloinen!

Tullessani tänä iltana kotiin näin Facebookissa SalonKansalaisopiston Kädentaito-sivulla oman liinani kuvan:
Kirjonta on mulle ollut pitkään paha kynnysjuttu. Puikot pysyy hyppysissä ja nykyään koukkukin, mutta neula, lanka ja pellavakangas on kauhistus! Alkuvuodesta saman päivän aikana piirsin asiakkaalle isoa joululiinaa ja samaan aikaan puotiin poikkesi toinen asiakas, joka pyysi kirjomaan nimen kastemekkoon...

Siltä seisomalta laitoin viestiä Salon Kansalaisopiston Mirja Rautiaiselle, jotta jos jollain päiväkurssilla olisi tilaa niin täällä olisi yksi epätoivoinen kirjontaopin tarpeessa oleva! Ja löytyihän jälki-ilmoittautujalle paikka – tiistaiaamun Erikoiskäsityötekniikat –ryhmästä.
Tästä lähdettiin. Eka kerta jännitti kamalasti. Tiesin ryhmässä olevan monta tuttua asiakasta ja vähän nolotti myöntää oma osaamattomuus.

Mukavasti mut otettiin vastaan ryhmässä, jossa moni on käynyt jo vuosikausia. 
Pienillä varsipistoilla aloitin ja vähitellen etenin vaikeampaan. Open kommentti et mun ruusu näytti ”lupaavalta” sai yhtenä tiistaiaamuna pistelemään vauhdilla eteenpäin. Kurssin päättyessä ope sanoi mun ruusun näyttävän seepralta… Päätin tehdä ensin kaikki muut kuviot ja viimeeksi ne pahuksen ruusut!
Minä, joka en ole tippaakaan taiteellinen, sain paineita kaikenlaisista asioista – kuten siitä, että ope vertasi häivepistoja posliininmaalaukseen… Vaan pikkuhiljaa taito ja rohkeus langan ja neulan kanssa ”maalaailuun” kasvoi. Uuden oppiminen on kivaa!

Monta hyvää vinkkiä sain matkan varrella – mm sen, että piirrettyyn liinaan kannattaa lyijykynällä luonnostella pistojen suuntaa – sinnehän ne jää kirjonnan alle ja helpottaa tosi paljon työtä.

Tein ”kotiläksyni” yleensä sunnuntaiaamuisin. Ihan rauhassa ja päivänvalossa. Messuviikonlopun jälkeen oli nolo mennä kurssille kun työ ei ollut edistynyt yhtään! 
Mökkikauden avajaisviikonlopun sunnuntaiaamukin meni kirjaillen viimeisetkin vihreät osat ja maanatai-iltana tartuin viimein härkää sarvista ruusujen muodossa. 

Viime tiistain kurssille jäi pelkästään lankojen päättelyä ja reunojen kääntäminen ja silitys:
Ja arvatkaas kuka on tosi ylpeä saavutuksestaan?
Äidille laitoin sähköpostilla kuvaa liinastani. Äidinäiti on ollut taitava käsityön tekijä. Häntä en ole koskaan tavannut ja Äiti oli murheissaan ettei Mummi voinut nähdä tyttärentyttären liinaa. Minäkin hetken kunnes totesin et mummi varmaan pilven reunalta katselee et vaikka tämä ei ole täydellinen niin yritystä on!

Koska kurssin nimi on ”Erikoiskäsityötekniikat”, niin siellä tehdään tosi monenlaisia töitä. On hardangeria, neuletta, kinnasneulatekniikkaa, klipsuvirkkausta, tilkkutöitä ja vaikka mitä! Toinen toistaan hienompia töitä sain ihailla kevään aikana. Yhdessä opettelimme neulahuovutusta. Oma ”tipuseni” oli "Karjalan Käki":

Materiaalina piippurassia, huovusvillaa sekä hahtuvalankaa ja työkaluina huovutusneula ja virkkuukoukku.

Tässä oma käkeni muiden mukana Kansalaisopiston vitriinissä näytillä:

Kiitos hyvästä opetuksesta Ope-Mirjalle, tiistaiaamujen "opintovapaista" Ida-Marialle ja kannustuksesta kaikille kivoille ”luokkakavereille”! 

Tiistaiaamuna on edessä päättäjäiset. Pääsenköhän luokaltani?

38 kommenttia:

  1. Kaunis liina. Kyllä sinä osaat :)

    VastaaPoista
  2. neuloo mopsien kanssa7. huhtikuuta 2014 klo 7.57

    Olet uskomaton! Katselin eilen Facebookin kuvia opiston töistä, valitettavasti tänä vuonna ei ole suurta näyttelyä, ja ihailin juuri tuon liinan kuvaa tietämättä tietenkään kenen se on. Voisi luulla, että tuo on vaikka kuinka mones tekijänsä kirjonta eikä suinkaan se ihka ensimmäinen.
    Nyt hiipii kirjontahalu, alkaisinkohan harrastaa uudelleen? Harjoittelun voisi aloittaa kolmesta napista villatakkiin :)
    Kyllä se mummikin liinaasi katselee...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mut hei miks nappeja? Hakaneulat on keksitty!

      Poista
  3. Kuten jo FB:ssa jo hehkutin, on liina IHANA! :) Siis ihan oikeasti. Erityisen hieno ensimmäiseksi kirjontatyöksi. Minäkin kaipaisin tuollaista ryhmää - onkohan meidän kansalaisopistossa, pitääkin tarkistaa. Kinnasneulatekniikka nimittäin on hukassa ja se kiinnostaa. Ja tuntuu liinasi kukkasia ihaillessa, että olisi kiva taas kirjoakin jotain. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kyllä teitläkin varmaan vastaava ryhmä löytyy ja voithan itse ehdottaa opistolle.

      Poista
  4. Todella kaunis liina ja varmasti isotöinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ei se nyt kauhean isotöinen ollut - mut ekaks työks ihan riittävän iso ja siinä olin monenlaisia pistoja opittavaks.

      Poista
  5. Aivan ihana liina! :) Minulle kirjonnassa on tuttua ainoastaan ristipistot (jälki-, solmu- ja puolipistoineen). Kaapissa odottaa yksi ristipistopakkaus, joka pistelläänkin ihan tavalliselle kankaalle, ja siihen tulee ties mitä erikoispistoja, eli noita laaka-, varsi-, linnunsilmä- ja mitäniitänytonkaanpistoja. Saa nähdä, joudunko menemään sen työn kanssa kurssille, vai selviänkö omin nokkineni... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kai tuosta omin nokkineen selviäis, mutta tiedän etten ittekseni olis koskaan moiseen ryhtynyt. Kun kävi kurssilla kerran viikossa ni oli vähän pakko tehdä kotiläksyt et kehtas mennä paikalle... Ja opelta sai monta hyödyllistä vinkkiä, jotka helpottaa työskentelyä.

      Poista
  6. Kaunis siitä tulikin, onneksi olkoon ♥ Tuommoiselle kurssille minunkin pitäisi päästä, häivepistot sun muut on täyttä hebreaa. Nyt kun olet opetellut kirjonnan ja virkkauksen sekä huovutuksen, olisko jotain mitä et vielä osaa. Alat olla melkoinen tuhat-taituri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sude. Sulle tuo olis varmaan ihan helppoa, koska ope jatkuvasti vertasi ompelua maalaamiseen!

      Poista
  7. Onpa upea liina, voit olla todella ylpeä itsestäsi! Minä en ikimaailmassa saisi jotain noin kaunista aikaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ihan varmasti saisit. Mä uskon et ihminen oppii mitä vaan jos vaan haluaa... Pakko myöntää etten mä tuosta oppinut tykkäämään, mut alkeet on opittu jos niitä tarvitaan!

      Poista
  8. UPEA liina!
    Minä niin ihailen, kun lähdit opiskelemaan kirjontaa ja nyt liina on valmiina ja hieno ku mikä!
    Tassulle terveiset meiltä kaikilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sekä mun että Tassun puolesta:-)

      Poista
  9. Toistoksi menee, mutta täytyy kyllä todeta edellisten kommentoijien tavoin, että liina on hieno. Kirjominen on itsellenikin täysin vieras käsitöiden osa-alue. Ehkä joskus täytyy kokeilla...

    T. Leena Salosta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla! Jos vaikka innostuisit... Ja Salossa on tosi hyvä tarjonta Kansalaisopiston kursseja ja siellä mainiot opettajat!

      Poista
  10. Minäkin toistan muiden sanomisia, ihana ja hieno on. Kahvi ja pulla maistuu tosi hyvältä tuon liinan ollessa pöydällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ope löysi kuvausta varten just oikeanlaisen kaffekupin. Kurssikaverit kyllä vitsaili, et mä laitan liinan lasivitriiniin tai kehyksiin seinälle :)

      Poista
  11. No voi sentään, minäkin teen toistoja ja kehun liinaasi. Hitsin kaunis se on, luulin ensin kun sen näin, et olit löytänyt aarteen kirppikseltä, mutta se onkin Sinun omaa käsialaasi. Erittäin fiini ja iloisen oloinen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kesäliinaksi sitä kutsuttiin tekovaiheessa. omin päin olisin varmaan valinnut vähän hillitympää vairtystä, mut aika kiva tuli näin.

      Poista
  12. On se vaan niin kaunis, että minäkin jään toiseksi. Olin kanssa yhtenä vuonna harjoittelemassa tuota kirjontaa. En saanut liinaa valmiiksi ja tuolla se odottelee puolitekoisena. Vaikka tykkäisin juuri tuollaisesta kirjonnasta kun en pensselillä osaa maalata, niin en tiedä miten saisin jatkettua harrastusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ens syksyllä uudelleen Opiston kurssille hakemaan vauhtia keskeneräiseen!

      Poista
  13. Voi kertakaikkiaan,kyllä upea sinun liinasi. Ei uskoisi ensikertalaisen työksi. On niin,niin kaunis. Eikös vain kirjontakin ole mukavaa! Ja ihanat pääsiäiskäet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Intsu! Kommettisi lämmittää mieltä, kun tiedän Sinun olevan mestari näissä kirjonta-asioissa!

      Poista
  14. Voin vain kuvitella, kuinka onnellinen ja tyytyväinen olo on ollut tämän valmistuttua. Ihka ensimmäinen kirjonta näin hieno?! Taidat olla luonnonlahjakkuus, sieltä äidinäidiltä se tulee, usko vaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onnellinen ja tyytyväinen kyllä, mutta en kyl vähään aikaan aloita uutta työtä. Paitsi se kastemekko on pakko nimikoida...

      Poista
  15. Wau! Hienosti sait liinan valmiiksi! :-)

    VastaaPoista
  16. Upea liina.Mummisi varmasti on ylpeä liinastasi.

    VastaaPoista
  17. Kauniisti on kirjonta onnistunut, nyt siis voit lisätä tuonkin taidon meriittilistaasi! Tosi kauniisti onnistunut, ja valmistuikin nopsaan!

    VastaaPoista
  18. Voi, että!!
    Kyllä minä olen taas niii-in ylpeä sinusta!
    Aurinkoisia kevätpäiviä teille kaikille!
    -t-

    VastaaPoista
  19. Onnittelut! Hieno suoritus! Liinahan on aivan ihana! Tiputkin ovat tosi kivoja.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!