perjantai 3. kesäkuuta 2022

Rubiini huivi Rainbow Sockista

Rubiini-huivin tikuttelu on ollu mielessäni jo pitkään. Helatorstain pitkälle viikonlopulle pakkasin mukaan langat ja ohjeen. Ja kun alkuun pääsin, niin malli vei mukanaan!

Tässä se näyttää vielä epämääräiseltä sotkulta, mutta vesi ja pingotusraudat tekivät jälleen ihmeitä!

Lanka: teetee Rainbow Sock (50 g=200m, 75% merinovillaa 25% polyamidia). Menekki kolme kerää. Puikot oli KnitPro Symphonie 4 mm 80 cm kaapelilla. Huivista tuli ihan kunnon kokoinen. Sitä voi pitää hartioilla tai niin kuin itse tykkään kaulalla "väärin päin".

Rainbow Sock on pieni kakkukerä, jossa liukuväri on toteutettu niin, että neljästä säikeestä aina yksi kerrallaan vaihtaa väriä. Huivi aloitettiin ekan kerän sisältä, seuraava kerä taas ulkoreunasta ja viimeinen taasen sisältä. Näin huivissa värit liukuu kauniisti ees ja taas. Tykkäsin. Huiveja on sit kiva neuloa!

Tulihan sitä pitkänä viikonloppuna "vähän" puuhailtuakin. Naapurisaaressa oli omasta mielestämme ihan käsittämätön ongelma: Siellä oli liikaa puuta! Miten missään saaressa voi olla liikaa puuta? No mehän lähdettiin pelastamaan tilannetta. Pikku vene lastattiin täyteen pöllejä. Vähän pelotti, että pysytäänkö edes pinnalla... Kahden reissun jälkeen olikin ongelma: Mitenkäs noi saadaan rannasta eteenpäin? 

Pienennät jaksoin kantaa, mutta suuremmat painoi niin paljon, ettei niitä mitenkään olis jaksanut. Kottikärryillä rappunen kerrallaan? Ei mitenkään. Karvis taas keksi konevoiman:

Liina pöllin ympärille ja sähkövinssillä ylös! Olishan ne noussut varmaan ihan kiskomallakin, mutta tuo oli paljon hauskempaa.

Hullun hommaahan on kuskata saareen puuta, kun omissakin puissa on ihan tarpeeksi tekemistä... Tässä osa vappuna kaadetusta:

Sadetta luvattiin joka päiväksi, mutta sitä ei vaan kuulunut. Kaislat ja risut (ja minä) odotteli metsäpalovaroituksen poistumista koko viikonlopun, mutta turhaan. Tämän viikon sateiden jälkeen pitäisi päästä pyromaanin hommiin!

Pöllien pyörittelyn lomassa tuli mökki siivottua kesäkuntoon, vähän haravoitua ja tietenkin joka välissä tikuteltua huivia. Kalasaaliskin oli ihan sopiva: 2 kuhaa ja 4 ahventa. Sunnuntai-iltana kultapeliä odotellessa oli harvinainen mökkikeli: Ei tuullut luoteesta. Ei tuullut mistään. Oli miltei lämmintäkin!

Tällaisella kelillä voi jo lauleskella et Saaressa on aina sunnuntai!

3 kommenttia:

  1. Kommenttien valvonta otettu käyttöön

    VastaaPoista
  2. Hei, miten tuo huivi aloitetaan kun nyt ei järki luista ja kova innostus olisi aloitaa ohje on ja langat teiltä ostettu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niskasta aloitus. Levenee keskeltä ja sivuista.

      Poista

Kiitos kommentistasi!