lauantai 9. helmikuuta 2013

Ihana Carmen



Tampesterin kässämessuillä pääsin tutustumaan Toikan osastolla Bremontin ihkupihkuihin lankoihin. Ei ne ihan ilmaisia olleet, mutta selvästikin sarjassamme ”näitä ilman ei voi elää”. Niinpä ostelin kerän sitä ja toisen tätä kun en osannu päättää mitä haluan. 

Hypistelin, silittelin, hellin ja halailin suloisia keriäni yli vuodenvaihteen ja tulin siihen tulokseen, että en koskaan henno tehdä niistä mitään ellen saa niitä lisää! Siispä tilasin pienen koe-erän The Lankakauppaan. Lankojen mukana sain keeppiohjeen.
Viime viikolla en sitten muuta olisi malttanut tehdäkään! Neule pysyi käsissä jokaisen vapaahetken, iltaisin en olis malttanut mennä nukkumaan enkä aamuisin olis malttanut lähteä ajamaan töihin. 
 Onkohan muilla tällaista hulluutta? Kun keeppi valmistui, niin oli samanlainen tunne, kuin joskus oikein hyvän kirjan loputtua – onnellinen ja samalla kertaa vähän surullinen ja tyhjä olo.

Lanka oli just niin ihanaa neulottavaa kuin olin ajatellutkin ja Mari Muinosen suunnittelema malli tosi kaunis.

Lanka: Bremont Carmen, 80% baby alpakka, 20% mulperisilkki, 50g=150m. Puikot: Knit Pro pyöröt nro 3½, alussa 80 cm ja kauluksessa 60 cm. Langan menekki 240g.

Ja niin siinä sitten kävi, että kun pikkusormi meni jo niin antaa sit saman tien mennä koko käsi ja häntäkin vielä! 
Alkuviikosta me Tassun kanssa vietettiin kaks iltaa pöydän ääressä (ja päällä) toinen toistaan houkuttelevampien lankakarttojen parissa sillä seurauksella, että ensi viikolla puotiin tulee lisää näitä ja muita Bremont-lankoja!

Perjantaina 15.2. klo 11.00-17.00 Anjalinilla esittelyssä Carmenin lisäksi myös muut upeat ja ylelliset Bremont-neulelangat. Esitteljilänä paikalla Studio G:n Tuula Grundström.

Tervetuloa!

11 kommenttia:

  1. Ihanaa. Sekä lanka, että keeppi näyttää melkein syntisen ihanilta :).
    Tutulta kuulosti tuo tunne, mitä vertasit hyvän kirjan lukemiseen. Samalla kertaa tekee mieli neuloa/lukea lisää ja toisaalta tekisi mieli jarrutella, ettei se loppuisi/valmistuisi liian äkkiä :)..
    Mutta mää neulon nyt vaan kaapeistani vanhoja sukkalankoja ja seiskaveikkoja. Erittäin sitkeästi, koska haluan tilaa kaappeihin, jotta sinne voisi joskus hommata jotain oikein TOOOOSI herkullista :).

    VastaaPoista
  2. Ihanan värisiä nuo ainakin on. Harmi kun olen täällä niin kaukana, etten pääse hypistelemään :)

    VastaaPoista
  3. Kaunis keeppi - enkä yhtään ihmettele ettei unikaan meinannut maistua - niin käy tooooooosi usein...

    VastaaPoista
  4. Onpa kaunis keeppi. Ihanan värisiä lankoja!

    VastaaPoista
  5. Ovat kyllä niiiin herkullisen värisiä lankoja! Ja keeppi on kaunis.

    VastaaPoista
  6. Onpa herkullisen värisiä lankoja.

    VastaaPoista
  7. Voi mitä namivärejä kuvassa. Jopa sininen sopii sinne kun on noita muita vieä kauniimpia.
    Keeppi on kaunis.

    VastaaPoista
  8. Lanka on IHANA! Saisinpa vain nutun valmiiksi ennen kesähelteitä/sateita.

    VastaaPoista
  9. Oi-oi, miten kaunis keeppi! Langan koostumus houkuttaisi... mä olen ihan rakastunut silkkisekoitelankoihin. :-)
    Miltähän se näyttäis virkattuna...

    VastaaPoista
  10. Oi kuinka kaunis keeppi ! Lanka onkin ihan uusi tuttavuus minule. Olen jossakin netissä törmännyt tuohon nimeen ,mutta muuten en tulle tuon merkin lankoja. Vaikuttaa todella mielenkiintoisilta ja yleellisiltä. Tassun kanssa olette varmasti viettäneet tuskastuttavia hetkiä kun on pitänyt vähäsen valita mitä kaikkea sitä voi kauppaan tilata. Onneksi Tassu on ollut tukena ja järjen äänenä touhussa mukana. Meillä neulojilla kun tuppaa joskus vähäsen karkaamaan homma käsistä noiden lankahamstrauksien kanssa...

    VastaaPoista
  11. Kyllä on niin,niin kaunis keeppi! Ei kauniimpi enää voi olla,väritykseltäänkin ihana.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!