tiistai 15. joulukuuta 2015

Tonttuilua ja kotimaisemia

Vaikka kuinka monta kertaa olen päättänyt, että tonttuilut (ja huovuttamiset) saa riittää, niin kyllähän joka vuos ainakin yksi tonttupariskunta näkee päivänvalon!
Tämä pari on toivottanut meidän kivijalkapuodin asiakkaat tervetulleiksi lämpimän glögipannun kera joulukuun alusta lähtien.

Heidät on neulottu kuutosen puikoilla vanhan Sandnesin Joululehden ohjetta mukaellen teetee Saga-langasta. Neulonnan jälkeen pariskunta tanssahteli pyykkikoneessa (30 asteen hienopesussa yhden kylpypyyhkeen kera). Viimeistelyksi silmät, hiukset ja parta samaisesta Sagasta.

Niin onnettomasti (tai onnellisesti?) kävi, että Herra Tonttu otti hatkat ja muutti parin vanhemman kaverinsa kanssa pääkaupunkiseudulle. Nyt on Rouva Tonttu sinkku ja vähän yksinäinen... Lankaa pariskunta kulutti sellaiset kolmisen sataa grammaa yhteensä.

Jotain muutakin pientä kässyä on viime aikoina syntynyt, mutta joko unohdan kuvata tai sitten ne on hys hys. Jouluvalmisteluakin on tehty. Kummitytön kanssa vietettiin perinteiset piparinleipojaiset, jonka jälkeen syötiin perinteisesti "jotain kanaruokaa". Tällä kertaa tandoorimaustettua. Ihanaa kun on tällainen mukava yhteinen juttu, vaikka tytteli on jo melkein kolmekymppinen!

Olen aina haaveillut asuvani saaressa ympäri vuoden. Itsenäisyyspäivänä tuntui siltä, ettei se haave niin kaukana ole. Vesi nousi ja nousi... Korkeimmillaan se ylsi lähes talon edessä olevalle kävelytielle:
Kotiparvekkeelle ei meren puolelta päässyt enää ilman saappaita:
Vesi nousi vielä kuvan ottamisen jälkeenkin...

 Rantapolku kulkee tuolla jossain saappaanvarren ulottumattomissa.
Vuokrattaisko pakettiauto?

Itsenäisyyspäivänä tuntui siltä, että asuakseni saaressa mun ei tarvii muuttaa mihinkään. Sen kun pysyn paikoillani ja kun Majakkarannan maa jatkaa painumistaan ja ilmastonmuutos kera muutaman myrskyn nostaa merenpintaa jatkuvasti, niin kohtahan tarviin soutuveneen kotiin päästäkseni!

Pieni esimerkki maan painumisesta on mun parvekkeen alla... Toivotaan et talo on kunnolla paalutettu!
Hyvä asumus jollekin metsäneläimelle... Tosin nousuvesi voisi talviunillaan nukkuvan otuksen hukuttaa :(

Viime viikonloppuna oli upea joulusiivouskeli. Myrskystä ja sateesta ei ollut tietoakaan ja ihan ilman saappaita tällä pääsi kulkemaan.
Auringonlaskun aikaan oli projekti jo paremmalla puolella. Karvisen avustettua tamppaamalla matot, käymällä kaupassa ja tekemällä ruuan <3 oli auringonlaskun aikaan jo melkein valmista:
The Projektipäällikkökin uskaltautui auttaman heti kun pölynimuri oli laitettu piiloon. Kuka osaisikaan laittaa puhtaat lakanat sänkyyn ilman karvaista apuria?
Tänään oli toisenlaisten joulutouhujen ilta:
Enää muutama päivä vuoden pimeimpään hetkeen (22.12. klo 6.48). Aattona päivä on jo kokonaisen minuutin pidempi!
 Hyvää joulunalusaikaa!

5 kommenttia:

  1. Eihän sinun nyt auta kuin ruveta tekemään ruovalle uutta tonttumiestä. Eihän häntä voi leskeksi jättää =)
    Yhden kissan kanssa varmaan vielä pärjää petauspuuhissa, mutta kolmen apurin kanssa se on jo aika hankalaa. Yhden kun saa nostettua pois tieltä niin kaksi muuta on jo livahtanut tilalle =)

    VastaaPoista
  2. Aika korkealle vesi teillä nousi. Meillä ei veden vaihteluita juuri huomaa. Vesijärvi pysyy ihan normaalissa uomassaan.

    VastaaPoista
  3. Nousi se täälläkin mutta ei niin korkealle kuin tammikuussa 2005.
    Ai ai, tuo näyttää pahalta, siis kolo kivijalassa. Yks rivitalon päätyhuoneisto jouduttiin tyhjentämään koska se rupesi vajoamaan. PItkä remppa siitä tulikin, uudet paalut yms. yms. Vissiin vuoden perhe joutui tilapäisasumaan jossain. Rakennunsvirheestä tietysti riideltiin siel sun tääl yms.
    Kauniita torttuja oot tehnyt, namskis.

    VastaaPoista
  4. Hurmaava tonttupariskunta. Kyllä tää on kummallista aikaa nykyään,kun tontuillekkin tulee ero. Mies ottaa hatkat ja muuttaa Helsingin Herraksi:) Sun jouluvalmistelut on hyvällä mallilla. Karvinen on sen näköinen,että sitä ei oikein siivoukset kiinnostais.

    VastaaPoista
  5. Kivat tontut!
    Jo on vesi korkealla!
    Mukavaa joulun alusaikaa!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!