keskiviikko 20. joulukuuta 2017

Sitä kissa ostaisi ja kymmenen vuotta

Havahduin tässä pari päivää sitten huomaamaan, että tänä vuonna olen neuloskellut paljon vähemmän kuin viime vuonna. Ei enää puhettakaan puolimaratonista... Mihinkä sitten olen aikani kuluttanut?
Sentään sain viikonloppuna puurrettua valmiiksi simppelin ponchon! Ida-Maria suostui malliksi. Ja totesi samantien, että "Tätä kissa ostaisi". Itse en ollut vakuuttunut asiasta, mutta tarkemmin ajatellen - kun keskeneräinen tekele lojui kotisohvalla, niin kyllä se Tassulle kelpasi makuualustaksi. Vähän liiankin hyvin. Kuka nyt voisi siirtää nukkuvaa kissaa?
Kuvat on ihan tärähtäneitä, koska malli ei pysynyt hetkeäkään paikoillaan...

Todettiin et lopputulos on tosi kivan näköinen, vaikka neulominen oli yhtä tervanjuontia! Tumma bukleelanka tähän aikaan vuodesta ja kaiken lisäksi mallineule oli kahden kerroksen 1 o, 1 n helmineuletta. Joka kerroksen alussa piti tarkkaan tihrustella, että alkaako oikealla vai nurjalla silmukalla. Virheitä tuli vilisemällä, mutta en niistä välittänyt - pistelin menemään kun huomasin ettei tuosta pinnasta erota onko silmukka oikein vai väärin!
Kappale on suorakaiteen muotoinen. 60 silmukkaa, 160 cm eli niin pitkään kuin lankaa riitti. Lankana 1 kerä SMC Ombre Dreamia, kuutosen Knit Picsin pyöröpuikot. Kappale taitettiin kahtia ja toisesta reunasta ommeltiin 50 cm saumaa. Keskelle jäi pääntie. Poncoa voi käyttää monella tavalla. Suora reuna edessä ja "liehukkeet" sivuilla, toispuoleisesti sauma olalla tai vaikka ihan vinksin vonksin. Jos nyt aloittaisin, niin teksin yksinkertaisesti joko ainaoikeaa tai sileää. Mutta vaikka ihmettelin ääneen, et kuka tuollaista muovilankaa meille onkaan tilannut, niin lopputulos on kuitenkin ihan ookoo. Kevyt (=200g), sopii villa-allergisille ja kelpaa kissoille! Ei siis sittenkään ihan tyhmä hankinta!

Vaikka Tassu onkin Cacaofani, niin näköjään sille kelpaa muovinenkin buklee. Sen Rakas Murunen on tehty vähän saman tapaisesta langasta - tosin siinä langassa muistaakseni oli myös hiven villaa mukana. 
Kun niitä metrejä piti kerätä loppuvuoden tilastoon, niin löysinpä yhden melkein valmiin virkkuun. Kumma kyllä - tänä vuonna olen tarttunut koukkuun entistä enemmän. Jopa niin, että kun alkuvuoden sisustusviikon tyynystä oli jäänyt jämiä, niin jatkoin niistä isoäidinneliötä ilman mitään suunnitelmaa. Tummanharmaat ovat Idan kangaspuilla kutoman huovan tutkaimia... Eli metrin pätkiä. No tulipahan nekin langat hukattua!
Päälinenhän on ollut valmis kesästä asti, mutta kun on ollut niin vaikeaa hankkia sinne tuo sisustyyny... Lankana teetee Saga (100% villa, 100g=140m), koukku Waves 5 mm. Menekki vähän yli 200 g.
Toinenkin asia tässä eilen havahdutti: Tasan kymmenen vuotta on tänään kulunut siitä, kun aloittelin bloggajana! Kylläpä aika on kulunut. Alkuun jännitti ihan kamalasti et osaanko ja lukeeko niitä kukaan. Parhaana vuotena tarinoita tuli melkein joka toinen päivä. Ja omasta mielestänikin ne oli joskus aika hauskoja. Kiitos kaikille lukijoille ja kommentoijille näistä vuosista! Tarinat jatkuu vaikka harvakseltaan.

6 kommenttia:

  1. Onneksi olkoon pitkästä blogitaipaleesta! Kiva, että tarinat jatkuvat.

    VastaaPoista
  2. Mukavasti sun kanssa on vuodet kuluneet. Jutut on pääosin olleet hauskoja, joskus jopa ihan naurun tyrskähdyksiä aikaan saaneet, mutta on ollut surullisempiakin juttuja . . . keittiön polttaminen, tyhjät kalaverkot yms.
    Oikein mukavaa jouluaikaa ja lokoisia lepopäiviä. Tassulle rapsutukset.

    VastaaPoista
  3. neuloo mopsien kanssa21. joulukuuta 2017 klo 10.14

    Kiitti, kun olet blogannut, kaikki eivät tiedä sun onnistumisista, joskus harvoin niistä ei-ihan-täydellisistä, koska eivät asu lähellä. Niin että jatka vaan, vaikka harvemminkin. Kukaan, siis KUKAAN, ei ajattele, että voi, taas se postasi jotain , edellisestähän on vasta kuukausi.
    Komia pontso ja läpyläpyt tummalle värille ja tuplahelmelle!
    Ja Ida-Marialle ja Tassulle ja kaikelle, mitä The Lankakaupassa on !
    Koht siäl livenä.

    VastaaPoista
  4. Hyvän näköinen poncho ja tyynykin on kaunis. Oikein Hyvää Joulua Sinulle ja tassulle:)

    VastaaPoista
  5. Levollista ja nautinnollista joulun aikaa!

    VastaaPoista
  6. Ollaankin sitten melkein samanikäisiä bloggaajina vaikka muuten on iso ikäero. Minulla tulee kymppi täyteen vajaan kuukauden päästä. Kiva sun touhuja on ollutkin seurata ja olen vieraillut "luonasi" varmaan lähes koko blogiajan seuraamassa vauhdikasta elämääsi. Ja tietenkin myös kesäisiä mökkireissuaja. Ja Tassun touhuja. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!