Näytetään tekstit, joissa on tunniste käsityökurssi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste käsityökurssi. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 10. syyskuuta 2025

Syksyn satoa korissa ja käsitöissä, puodin uusi osoite ja perheenlisäys

Pitkään aikaan ei tapahtuntut mitään ja yhtäkkiä kaikki asiat tapahtuu samalla kerralla!

Puodin muutto meni hienosti ja on kiva huomata ja kuulla, miten moni on sanonut paikkaa paremmaksi ja ennen kaikkea löytäneet meidät uudesta osoitteesta. Kun ollaan saatu kaikki suunnilleen paikoilleen, niin vasta sitten huomaa, mikä toimii ja mikä ei. Siispä eilen myllättiin taas sisustus uusiksi!

Ja varmaan myllätään vielä monta kertaa... 

Tykkään syksystä. Pimeys lisääntyy ja iltaisin on taas aikaa käsitöille. Olis kai aikaa kesälläkin, mutta kun ei malta! 

Viime torstaina osallistuin miniryijykurssille Turun Taitokeskuksessa. Olenhan ryijyjä tehnyt montakin. Maamiehen Ryijyn, Tähtipeiton, ja oman Takkatuleni ja muitakin. Piti kuitenkin hakea vähän uskonvahvistusta, koska Salon Kansalaisopistolla  alkaa lokakuussa miniryijykurssi jämälangoista. 

Syksystä myös inspiraatio omiin jämälankaminiryijyihini.
Meri vielä lämmin. Aamuaurinko nousee ja ilma on kylmempää, kuin vesi. Sumu nousee meren pintaan, mutta aurinko näkyy jo ja sen yläpuolella sininen taivas:
Jämälangat lasten Riddarista. Lanka Fjallalopi ja pohjakankaana sudankanavakangas.


Tämän ryijyn aloitus oli Taitokeskuksen kurssilla. Piirsin pohjakankaaseen tussilla ympyröitä. Käytin lankana teeteen Pallaksen jämiä (joita riittää). Jossain vaiheessa tuli kyllästys ja kokeilin väriä vaihtavia lankoja. Hirmu jännittävää, miten ryijy kertoo oman nimensä vasta valmistumistuttuaan! Tämähän on selvästikin "Syksyn marjat!" Eikös siinä ole selvästi puolukkaa ja mustikkaa?

Kantsut ja tomaatit pitää säästää seuraavaan ryijyyn :)

Siihen kuitenkin pitää odotella inspiraatiota, koska lauantaina alkaa taas Neuleklubi! . Hauska ja rento porukka kasassa, mutta pari paikkaa on vielä vapaanaVink vink...

Kaiken keskellä vielä vauvauutinenkin! Olin laskenut, että vasta tällä viikolla, mutta Hissu olikin valmiina uuteen kotiin jo elokuun lopulla. Ensin ajattelin, että tänne kotikotiin, koska viimeinen viikonloppu kaksi päivää peräkkäistä vapaata ja voitais tutustua rauhassa. Muutama viesti ja päätinkin toisin. Tuleehan mökistä Hissun toinen koti! Mentiin Perniöstä suoraan mökille.

Pienen tutkimusreissun jälkeen Hissu oli kuin kotonaan. Rohkea ja reipas pentu, joka vei myös Pappan sydämen samantien. Pappa on varsinainen multitaskaaja: Toisella kädellä kissan leikitystä, toisella pasianssia ja vielä varpaita heilutellen uutta leikkiä!

Elotulia poletettiin ja grillattiin. Sisälle kuitenkin katettiin. Ja eiköhän tuoksut pöydällä olleet paljon parempia kuin kupissa?
Ollaan reissattu ees sun taas, kotikotiin ja mökille ja hienosti menee. Maanatai-iltana taas tultiin kotikotiin ja otettiin rennosti. Ollaan tavattu sukulaiset, Bigin porukat ja naapurit ja ihan mahtavaa huomata, miten rohkea ja ennakkoluuloton pentu on! 
Moni on vuosien varrella kysynyt, että otanko ja koska uuden kissan. Koko ajan olen tiennyt, että jossain vaiheessa. Kunhan aikaa on kulunut tarpeeksi. Kunhan "se oikea" tulee vastaan. Tassua ei kukaan voi korvata. Jokainen kissa on perheenjäsen ja omanlaisensa. Nyt tutustutaan ja opetellaan yhteistä eloa Hissu Kissun kanssa. 

P.S. Ai juu: Hissun ekana aamuna mökillä virkkasin! Trikookuteesta hömpsyttimen. Ihan kelpo leluksi osoittautui.

sunnuntai 21. huhtikuuta 2024

Kesätoppi pellavasta ja neuleklubin päättäjäiset

Austermannin Colleen Linen on tämän kuukauden -20% tarjouslankana. Siispä siitä tikuttelemaan kesätoppia viime viikonloppuna. Kiva ja kaunis pellavasekoite, joten eipä haitannut sadekeli.

Toppi neulotaan pyörönä. Helman, hihojen ja pääntien pitsit 4 mm ja sileä nutun osa 4½ mm puikoilla. Ihan oikean kokoinen tuli mulle ja luulen, että tästä tulee kesän suosikki!


Reunojein pitsimalli oli vähän liiankin helppo! Kerroksen vaihtumiskohdassa pitää olla tarkkana, että lisäykset ja kavennukset menee  kohdilleen. Mulla helmassa oli lopuksi pari silmukkaa liikaa...  Mutta ketä haittaa ja kuka välittää? Kaks silmukkaa sinne tai tänne?

Toppi neulotaan alhaalta ylös. Hiha liitetään miehustaan ja sen jälkeen raglankavennukset. Pääntien pitsi neulotaan ylhäältä alas ja kiinnitetään miehustaan kolmen puikon päättelyllä. Neuloin pääntien ja hihojen pitsit Addin Bambuisilla CraSy Trio - puikoilla. Muuten 4,5 mm Unicorneilla. 

Langan menekki toiseksi suurimpaan kokoon oli 7 kerää (=308 grammaa). Puikot Addi Unicorn 4,0 ja 4,5 mm ja Addi CraSy Trio bamboo 4,0 mm. Kokonaan luonnonmateriaaleista )=pellava, puuvilla, viskoosi) olevassa söpössä kakkukerässä 50 g= 120 m.

Eilen oli Salon Kansalaisopiston kevään Neuleklubin viimeinen kokoontumiskerta.

Sydän oli täynnä ja tippa linssissä oli kotiiin tullessa.

Syksyllä jännitti kamalasti. Miten osaan ja mitä ne munsta ajattelee? Tuleeko kurssi täyteen? Hirmu kiva porukka oli ja keväällä ei enää tarvinnut miettiä tuleeko tarpeeksi osallistujia. Vaikka joka päivä puodissa neuvotaan ja opastetaan asiakkaita, niin tämä tuntui oudolta ja palottavaltakin. Osaanko?

Porukka oli mainio - oli konkareita ja ihan aloittelijoita. Jokainen sai tehdä omia töitään ja toivottavasti jokaiselle jäi "kässäpussiin" jotain uuttakin oppia. Eilen saatiin käyttöömme opiston käsityöluokkakin - jossa oli hyytävän kylmää. Ennen muuttoa lämpimimpään tilaan näimme "huoneentaulun", joka kuvasti myös meidän kurssiamme:
Tähän lisäisin vielä, että "Älä vertaa itseäsi muihin vaan vertaa omaan oppimiseesi". Sillä oli hienoa, että meidän porukassa oli konkareita ja niitä, joiden suuri saavutus oli elämän ihka ensimmäiset villasukat! Olen ylpeä kaikista teistä! Ja lupaan jatkossakin paasata mallitilkun tärkeydestä sekä puodissa tai ensi syksyn klubissa 😍 

Ja kuilemma insinöörin laskutaidostakin oli hyötyä :)

Kässäilyn, kaffittelun ja nyyttäreiden lomassa päästin sisäisen susuni valloilleen. Olikohan jännitys viimeinkin helpottamassa? 

Neulojan niskataukojumppa nimeltä "Kaks oikein yhteen, ylivetokavennus" - odottaa julkaisuaan!

Kiitos kaikille mukana olleille!

torstai 28. maaliskuuta 2024

Hyvää pääsiäistä!

Pääsiäseen loppuu tämän vuoden tulppukausi. Siispä näillä kauden viimeisillä toivottelen teille neuleikasta pääsiäistä! Ennen superpitkää päivitystä...

Viime kuukausi on mennyt neulomusten kannalta ihan hukkaan. Uusia lankoja on tupsahdellut puotiin, mutta ainut puikoilta valmiina pudonnut on Regian jännä froteesukkalanka. josta tikuttelin joogasukat.

Lanka on superpehmoista puuvillan, villan ja polyamidin sekoitusta Regian Energy Flowta. 2½ puikoilla tikuttelin. Lankaa jäi niin paljon, että olishan noihin voinut tehdä kantapään ja varpaatkin! Moni on ihastunut tähän pikkuisen uudenlaiseen lankaan ja monet saunasukat siitä on jo tikuteltu.

Suuri kässärilehti kunnostautui "säästävinkeillä". Tarkoitus oli varmaan ihan hyvä, mutta metsään taisi mennä. Lavikon Merja avasi rohkeasti sanaisen arkkunsa ja päästeli ajatuksensa instaan ja naamaan. Minäkin peesasin, vaikka en normaalisti ota kantaa mitenkään vahvasti. Peruin kuitenkin lehden tilauksen. Markettilankojen ja lankakauppojen vastakkainasetteu oli räikeää. Toivottavasti palautteet ja somemyrsky näkyvät lehdessä jatkossa. Voisivat vaikka kertoa, että lankakaupoista löytyy lankoja monen kukkarolle sopivaksi ja lisäksi saa neuvot ja ohjeet kaupan päälle.  Kaikkein eniten kuitenkin harmistuin vinkistä, joka oli oikeasti väärä ja kertoi aika paljon toimittajan asiantuntemuksesta... 

Joopajoo... Paksua lankaa ei todellakaan kulu vähemmän! Aikaa toki säästyy. Vinkki sekin.

Mutta mutta - Kyllä minäkin jämistelen ja kierrätän! 

Mökkivillapaitani jämäCedrosta oli ihana. Mutta vähän liian iso. Eikä se pitänyt tuulta eikä sadetta. Ajattelin et jos hiukan huovuttaisin... Kun olin sen jo kerran villaohjelmassa pessyt, niin ajattelin tavisohjelma kolmessa kympissä olis hyvä. Ei ollut. Tuli minipaita. Ei mahtunu peltipaita päälle. Onneksi löytyi ystävän tytär, joka on aikuinen, mutta sopivan pikkuinen. Ja tykkää ulkoilusta villassa. Mitä opimme? Jos vyötteessä sanotaan et villaohjelma niin sitä kannattaa noudattaa!

Takaisin kierrätykseen. Uutta mökkivillapaitaa siis pukkasi. Sain yli vuosi sitten Ellulta Petite Knitin ylhäältä alas ohjeen enkuksi. Mun piti selvittää miten se toteutetaan ja mitä tarkoittaa ne germaanit lyhytkerrokset sun muuta. Ylhäältä alas ei houkutellut, mutta oli tarve uudelle lämpimälle ja lupaus selvittää mysteeri.



Lankana siis Rowanin Felted Tweedin jämiä kaksinkertaisena jos jonkinlaisten mohairien kanssa! Kuka väittää ettei lankakauppias kierrätä ja säästä myös itse? Tässä kuvassa näkyy toi jännä rakenne. 

Felted Tweedin jämiä on kertynyt vuosien varrella monista projekteista. Ne on kaikki kerätty Mammutilta aikoinaan saamaani farkunpaloista ommeltuun merimiesreppuun ja ne ovat todellakin matkanneet saarten ja matereen väliä! Jämät ovat kertyneet Neulefriikin kirjoneuleesta (11 vuotta sitten), omasta räsymattomneuleesta  (10 vuotta sitten), Rowanin peittocalista (8 vuotta sitten). Ja ties mistä muista. Ollaan kiikutettu Piikun kanssa säkkiä ees sun taas ja käytetty aina mitä tarvitaan ja tietenkin hankittu tarvittavia värejä lisääkin. Aina niitä jämiä on jäänyt... Tämä jämistely lähti jouluyönä purkamastani villatakinalusta - en tarkalleen muistanut mikä idea alunperin oli, koska tekele oli marinoitunut vaatehuoneen nurkassa merimiessäkissä yli vuoden... 

Se on ihan hassu. Ruma ku mikä. Pehmeä. Hölmö. Ihana. Myös kaikki mohairit on jämälankapussista puodin hyllystä. Jatkoin aina seuraavalla kun edellinen loppui. Yhden kerän (toi turkoosi) jouduin "ostamaan" takaisin (annoin vaihturiksi sukkalanganjämiä) Mopsin kanssa neulovalta, koska sopivaa kylmää sävyä ei enää löytynyt. Jämiä on vieläkin jäljellä oranssin ja vihreän sävyjä jotain 200 grammaa.. Niistä tulee vaikka mitä!

Viime vuonna Turussa ei ollut kässämessuja ollenkaan. Tänä vuonna messujen lisäksi paikalla oli myös Tilkkupäivät. Siispä Piiku jo tosi ajoissa ilmoittautui kaveriksi osastolle. Hirmu kivaa taas oli ja porukkaa kivasti! Ilman apua olisin ollut tosi helteessä!

Juuri lauantain hässäkkähetkenä Piikulla oli tilkkutyöpaja ja "puikkoihin" hyppäsi (tai siis taisin komentaa) ohimatkalla sattumoisin paikalle osuneen @lankamatkalla Miian, joka esitteli Unicorneja kuin vanha tekijä!

Ja Käpypitsiyhdistyksen @annelisep oli etukäteen varoittanut käpyjen tarpeesta. Eikä ihan turhaan....

Kaiken keskellä piti just ennen messuja vääntää tenttivastaus. Ajattelin, et voihan sen aina uusia ja heitin tajunnavirtaa esseevastaukseksi. 800 sana oli suositus ja aika paljon vaille jäi. Tällä viikolla tuli arvosana kolmonen! Enää yksi tentti edessä toukokuussa. En todellakaan oo mikään yliopisto-opiskelija, mutta tämä kasvastus- ja aikuiskasvatustieteiden perusteet vedetään loppuun vaikka päällä seisten ja ilman valmiita käsitöitä! Ja sit opiskelutauko. Ainakin syksyyn asti.

Uusi kokemus mulle on ollut viime syksystä alkaen Salon kansalaisopiston Neuleklubin "emännöinti". En voi sanoa et ope, kun siellä kaikki tekee omiaan ja varsin harva tarvii varsinaista opastusta. Joskus saan onneksi tuntea olevani tärkeä pienien vinkkien myötä. Olen alun jälkeen oppinut, että siellä tärkeintä on yhteisöllisyys ja kiva tunnelma! Ja kaikkien kannustus ja positiivinen rohkaisu. Ja ne kahvitauot 😂 Jokainen tulee sellaisena kun on ja tekee mitä tykkää. Oliskohan niin, että itse olen oppinut eniten?

Salon Kansalaisopiston kädentaitoryhmien näyttely on Salon kirjastossa 26.3.-12.4. Kirjaston aukoioloaikana. Go there!

Tätäkin kirjoitusta tehdesä olen linkkeihin selaillut vanhoja blogikirjoituksia. Tippa tulee silmään monta kertaa, kun Tassu on päätähtenä melkein jokaisessa kirjoituksessa. 14 vuoden ajan keräsin furminoituja karvoja talteen. Joskus jopa uhkaillut kuritonta kattia, että jos ei ole kunnolla niin päätyy rukkasiksi!

Nyt se on lähellä. Klubin Kerstin kehräsi 100% "tassulankaa"! Tällä hetkellä vaan silittelen ja halailen. Ehkäpä joskus vielä raaskin kokeilla puikoilla.

Itsekin pääsin kokeilemaan kehruuta, mutta siitä ei tullut edes "taidelankaa". Klubissa vieraillut nuori nainen puolestaan osoitti, että vanhat vois opetella käyttämään juutuubia neulakinnsopinnoissaan:

Kunhan tästä nykyisestä opinnosta pääsen eroon, niin seuraavana keskityn johonkin paljon mielekkäämpään ja varsinkin hauskempaan - niinkuin neulakintaan opetteluun!