Kevätretkellä

Miksiköhän monasti tulee lähdettyä merta edemmäs, vaikka ihan läheltäkin löytyy kivoja retkikohteita?

Sunnuntaina tehtiin kevätretki lähelle. Pakattiin reppuun puita, sytykkeitä, makkarat ja sinappia. Ehkäpä vaan kilometri ajettiin autolla, parkeerattiin tien poskeen ja lähdettiin seuraamaan keltaisia merkkinauhoja.

Heti alkumatkasta hankin itselleni viikon korvamadon:

Teki mieli kailottaa täyteen ääneen siellä et LAIK ÖÖ BRIITS OUVÖÖ TRAPELT VOTÖR. Mut oli kuitenkin vähän sellainen olo, et siellä mettäs voi olla joku muukin...

Hevonpään laavu löytyi helposti. Siellä oli jo joku ehtinyt sytyttää tulet. Meillä ei vielä ollut nälkä eikä väsyttänytkään, joten jatkoimme  eteenpäin Vakkavuorelle. Alkumatka menikin reippaasti, mutta loppumatkalla hengästytti ja reisissä alkoi tuntua melkein pystysuoran rinteen kiipeäminen:

 

Perille päästyämme matkan rasitukset palkittiin komeilla maisemilla jotain 70 metriä meren pinnan yläpuolella:

Tästä kuvasta selviää miten lähellä "kotia" oltiin. Karvislandia on yksi kuvan taloista.

Hiukan hangähdettiin ja istuttiin kalliolla maisemia ihaillen. Vaikka aurinko paistoi, niin kova tuuli pakottii jatkamaan matkaa. Makkaranpaistokin alkoi massun mielestä olla ihan kiva vaihtoehto... Ajateltiin ensin etsiä alaspääsyyn "se helpompi reitti". Lopulta todettiin (niinkuin monta kertaa kesäisillä saaristomatkoillakin) et kyllä helpoin reitti taitaa olla se merkitty. Myöhemmin katsottin kartasta et jyrkännettä alas me taas oltais yritetty...

Takaisin laavun suuntaan...

Pääsimme valmiille hiillokselle, johon vaan lisättiin omat puut:

Grillikausi 2014 on nyt avattu!

Voi että se kauden eka ulkotulilla paistettu makkara sinapin ja limskan kanssa nautittuna maistuikin hyvältä!

Puumerkit laavun kirjaan ja paluumatkalle. Pitihän taas lähteä "omaa reittiä"... Suunta oli ihan pielessä - ei sentään tarvinnut puhelimen karttaohjelmaa avata! Mitäs me "suunnistajat".

Tosi kivan retken jälkeen minä tartuin haravaan (raparperit on jo tulossa) ja "Meidän Pojat" ulkoilivat kumpikin toinen toistensa narun jatkeena pihalla. Ei olis millään malttanut mennä sisälle!

Suutarin lapsethan kulkee ilman kenkiä ja lankakauppiaan poikaystävä rikkinäisissä villasukissa. Minähän EN parsi. Paitsi...jos on oikein mukava fiilis. Neljä paria sukkia sai muutaman käyttökerran verran lisää elinikää:

Ja ku oli muutenk kivaa ni päätin olla kiukuttelematta siitä, etten naistenpäivänä saanut keltaisia tulppaaneja. Sain jotain paljon tärkeämpää:

Sammutuspeite! Olen tällaista odotellut jo melkein vuoden mut kukaan ei oo sellaista antanut. Olen kyllä saanut mm. sytykeruusuja (jotka on niin nättejä etten raaski käyttää), etten vaan itte alkais tekemään (olen tehnyt pari kertaa ilman onnettomuuksia). Tämä peitto on niin kivan näköinenki, et sen voi oikeasti laittaa ihan esille ja seinään. Kiitti ja Pus pus!

Siis et mä en parsi. Mut äiti parsii...viimeeks hän oli sitä mieltä, et mun sukat on niin atomeina ettei siinä enää parsimiset auta. Nyt mulla on ihan uudet terät! Äitin tekemät. Kiitos äiskä!

Monta kuvaa yritin ottaa mut Tassu on vissiin sitä mieltä et ku ne on mummin tekemät ni ne on hänen sukkkansa...

Onni on...Kiva keväinen viikonloppu ja yhdet ihan ehjät villasukat!