perjantai 20. joulukuuta 2019

Neljäs luukku ja synttärit

Muistaakseni olen tehnyt uudenvuodenlupauksen etten tänä vuonna virkkaa... Eiks ne uudenvuodenlupaukset oo tehty rikottaviks? Teetee adventtilalenterin neljännestä luukusta aukeni ohjeet pannunaluseen ja pesimeen. Lankana teetee hampus ja koukkuna viitosen soft grip.
Reliefipylväät tuo kivaa kolmiulotteisuutta. Tätä vois käyttää kuorivana pesimeneä joulusaunassa tai vaikka keittiössä pohjaanpalaneiden pannujen putsaamiseen (niitähän meil ei ol...)
Pannunalusen pompulat oli kivoja. Tää mun versio on sellanen lasagnevuoan alle passaava. Ohjeen mukaan varmaan olis tullu nelskanttinen. Js vaiks olisin lukenu ohjetta enkä vaan suin päin kirmannu virkkaamaan yhtenä sunnutaiaamuna äänikirjan ja luonto-ohjelman uusinnan parissa. Eli pompuloiden väliin pylväskerros eikä kiinteitä silmukoita... Ohjeet molempiin löytyy meitin verkkokaupan sivuilta. Ja nopeita olivat. Vielä kerkii ennen hoohetkeä pukkia auttamaan!

Tän viikon töihinlähdöt on meneet mutkien kautta. Kuvia ei oo, koska on ollu niin pimiää. Tiistaina vein puotiin tuodut 49 paria vauvansukkia Tyksin synnärille ja keskiviikkona kymmenisen paria kovasti toivottuja isoja sukkia Tyksin syöpähoitojen vuodeosastolle. Syöpäpolille vielä kymmenkunta myssyä ja ranteenlämmittimiä. Kovasti iloisen vastaanoton sain ja vähän tunsin huonoa omaatuntoa siitä, että minä sain kiitokset vaikka toimin vain välittäjänä! Toivottavasti tätä kautta kiitokset kulkevat perille myös teille, jotka näitä sukkia ja myssyjä olette tehneet.

Täs viikko sitten havahduin yhteen hassuun muisteloon. Tää blogi koki päivänvalon just ennen joulua jonain vuonna. Just tänään on vuosipäivä! Ihan hirveästi jännitti blogin aloittaminen vaikka siihen aikaan blogeja kirjoittivat kaikki. Nykyään moni blogi on hiipunut (kuten tämäkin), mutta alkuaikojen kanssabloggaajista on monista tullut melkein ystäviä vaikka ei olla ees koskaan nähty. Ja edelleen huomaan jonkun täällä käyvän lukemassa ja välillä kommentoimassakin. Kiitos näistä vuosista. Joskus on tuntunut hassulta revitellä tänne kaikkea muutakin kuin kässyjä, mut tää nyt on mun blogi ja mun näkönen. Ku en ny vuosienkaan jälkeen osaa pysyä vaan asiassa vaan olen aika puhelias höpöhöpöjuttuineni...
Tarina jatkuu. Laatupäällikkö Tassu vanhenee mut edelleen hoitaa tehtäviään yhtä tomerasti ku ennenkin!

Kiitos näistä 12 vuodesta! t. Susu

sunnuntai 15. joulukuuta 2019

Adventtikalenterin kolmas luukku ja uudet näkimet

Teeteen adventtikalenterin kolmannesta luukusta löytyi kauniiden palmikkorannekkeiden ohje. Minä sain ohjeen jo messuilla ja neuloin rannekkeet Sirdarin Heirloomista:
Niinan ohje on nätti ja nopea tikuttaa. Suosituslanka on ihanan pehmeää ja yleellistä Pure Cashmerea.

Rannekkeisiin meni vähän vajaa kaksi kerää Heirloomia. Lanka on mielenkiintoinen tuttavuus. Se on 90 % villaa ja 10% polyamidia. 25 g kerässä on 100 metriä eli lanka on tosi kevyttä. Siinä on jännä ketjumainen rakenne. Oliskohan se langan rakenne syynä siihen, että lopputulos on kivan napakka ja joustava. Heirloomista tehdyt neuleet ei varmaankaan venahda tai nyppyynny käytössä.

Tein samasta langasta pannan pari viikkoa sitten. Ei kutita eikä pistele. Menekki vajaa kerä.
Kukaan ei oo huomannu mun uusia näkimiäni! Mutta itse kyllä huomaan... Silmät ei enää ole yhtään kipeät ja kirveleväiset iltaisin. Nyt jaksaa taas blogata ja vaikka lukea kirjaakin. Eilisiltana harrastin jopa silmukoiden jäljentämistä enkä tehnyt (kovin paljon) virheitäkään. Voi että olen iloinen!
Kehyksien valinta oli helppoa. Näkimien yläreunassa on pitsiä :) Lukimet on ihan mun väriset - tosin niitä käytän lähinna iltaisin nukkumaan mennessä kun luen kirjaa ennen nukahtamista.

Tässä vielä rannekkeet:
Ja panta, helppo ku mikä:
Molemmat tikuttelin nelosen puikoilla. Kuvissa väri on vähän outo. Oikeamman kuvan langan väreistä saa kurkkamalla lankakarttaa. Yks luukku on vielä avaamatta ja se ilmestyy torstaina19.12.

Tassun sokrut heittelehtii ylös ja alas edelleen. Olen vähän yrittänyt "keventää" sen ruokavaliota. Kaupassa menee tovi jos toinenkin kun tavailen kissanruokien sisältöä. Uusien kakkuloiden avulla sekin homma sujuu paljon helpommin. Nyt on löytynyt herkkutikku, joka on viljaton ja sokeriton. ja näköjään myös maistuva:
Näitä tarjotaan "perjantaipullona" tästä lähtien. Vähän kyllä pelkäsin et Tassu ehdottaa mulle iltapalaksi pakastepizzaa, jonka pakkauksessa manostetaan et "Nou salt, nou fat, nou taste!"

Kyllä meillä herkutellaankin. Eilen koko perhe söi yhdessä saman pöydän ääressä kuhafileitä...
Ja loppukevennyksenä päivän mietelause:
Vajaa 7 vuorokautta vuoden pimeimään hetkeen. Sit helpottaa!

sunnuntai 8. joulukuuta 2019

Syksyn pienet kässyt

Olis kiva, jos meidän puodin kaikista langoista olis edes joku pienenpieni mallineule asiakkaille hypisteltäväksi. Syksyn aikana olen tikutellut vähän sitä sun tätä ja tässä yhtenä päivänä huomattiin, ettei niin kovin montaa sellaista lankaa ole, joista ei edes pientä näytettä olis. Tosin kuvaamiset on jääneet vähän retuperälle, kuten tämä blogikin. Viikko sitten oli tarkoitus valoisaan aikaan ottaa kuvia, mut päivä oli täynnä puuhaa ja illalla laatupäällikkö piti neulomuksia patjanaan...
Kuka nyt vois siirtää nukkuvaa kissaa? Pienenpieni kosto oli silti suloinen... Koska lapsen tuubihuivin kuvausta varten ei ollut oikeaa lasta, niin kiepautinpa tuubin kissavanhuksen kaulalle. Ilme kertoo kaiken. Ihmislapset kyl on tykänny.
Lanka on Sirdarin Snuggly Bunny, menekki 1 kerä, puikot 5 mm. 18 silmukalla ainaoikeaa, kunnes lanka loppuu. Päät ommeltu yhteen ja siinäpä se! Tämä idea on asiakkaaltamme (luvalla) lainattu. Tampereen messujen to-pe välisenä yönä tikuttelin. Olisin luullut tällaista sopivaksi aivotnarikkaan-neuleeksi vaan mystisesti silmukat lisääntyivät neulottaessa. Loin 18 silmukkaa, mutta päättelin 20... Kuka huomaa ja jos huomaa niin who cares?  Pehmonen on ja kiva.

Seuraavana messujen välisenä yönä valmistui panta Sirdarin Heirloomista. Joku asiakkaani ihmetteli unelmien neuleet -lehden epäselvää ohjetta joten päätin kokeilla. Eri langalla tosin. Ei ohjeessa mitään vikaa ollut...silti tuon mutkan purkasin pari kertaa ennekuin huomasin et ihan oikein olin tehnyt. Panta on kuvassa Niinan päässä, kuten myös hänen (messuöinä) neulomansa huivi, jonka ohje löytyi adventtikalenterin ekasta luukusta. (Tokassa luukussa on meidän Ida-Marian tonttulakki)
Jennalla kaulassaan messujen (toka)suosituin eli kahdesta Sirdarin Alpine-kerästä neulottu tuubi. Sellaisen tikuttelin myös puotiimme - tosin ainaoikeaa ja seiskan puikoilla:
Alpinessa on tosi paljon uusia värejä ja tuo vihreä on yksi niistä. Ja lisää karvaa:
Hupputuubi neljästä kerästä Alpinea. 60 silmukkaa, sileää oikeaa seiskan pyöröillä.

Messujen ekasuosituin tais olla kärjestä aloitetut pitsineulesukat teetee Rainbow Sockista.

Mulla on jonkinlainen viha-rakkaussuhde noihin karvalankoihin. Kuten myös muihin tekokuituisiin. Muistan hyvin puotini alkuaikoina nokka pystyssä julistaneeni, et meillä ei muoviä myydä! Menkää Anttilaan ostamaan ne akryylinne (en sanonu, mut ajattelin). Vuosien varrella olen vähän pehmennyt (eikä naapurissa ole enää Anttilaa)... Pakko myöntää, että jopa tekokuidut ovat vuosien varrella kehittyneet. Ne eivät enää nitise ja natise puikoilla tai kipinöi pakkasella. Ja onhan niitä, jotka on ihan oikeasti allergisia villalle. Tai vegaaneja. Onhan tekokuiduissa monta hyvääkin ominaisuutta - esim. sukkalangoissa polyamidi vahvistaa ja sekoitteissa akryyli keventää. Mielenkiinnolla odotan kokemuksia tencelillä (=muuntokuitu) vahvistetusta sukkalangasta. Jossain vaiheessa puhuttiin bambusta "luonnon omana vahvikkeena", mutta oman kokemukseni mukaan se oli yhtä tyhjän kanssa. Jos tekee ison työn ja sukka kuluu puhki samantein, niin kyllä harmittaa.
Lisää "kirosanalankaa" eli 100% akryyliä... Sirdarin Jewelspun on houkuttelvan muhkeassa 200g:n kerässä. Kerästä syntyy kuvan huivi ja kahdesta saa jo puseron. Puikot 5 mm ja menekki 1 kerä eli 500 metriä. Kerässä lanka näytti "koiran oksennukselta" (mopsineulojalta lainattu mainio ilmaisu), mutta valmiina ei sittenkään paskempi (yhdeltä entiseltä opiskelukaverilta lainattu mainio ilmaisu). Langan muut värit ovat harmoonisempia, mutta tässä ihmetytti miks samaan kerään on tuupattu hempeät pastellit ja kauniit ruskasävyt...
Siirrymme seuraavaksi vähemmän muovisiin... Austermannin Raindrops -langassa on lankakakun alussa kivoja "roskia", jotka vähenevät hiljalleen keskustaa kohti. Pipon aloitin ulkoreunasta, mut voisi olla kiva tehdä päivästoin. Silloin näyttäisi siltä, että ulkona sataa hiljalleen lunta... Ainakin olis kiva, jos sellainen edes näyttäisi olevan totta - täällä Turussa alkoi just taas sataa vettä. Niinku tavallista "talviaikaan". Langassa on 75% villaa, 5% puuvillaa ja vain 20% "muovia".
Pipoon laitoin vielä kivan tekoturkistupsun. Tupsut tuntuvat nyt olevan kans hitti.

Kaikkia edellä olevia lankoja oli mukana tampesterin messuilla. Oma messuiluni jäi teeteeShoppiosastoamme lukuun ottamatta kahteen pisureissuun joka päivä. Oli tosi kivaa nähdä kaikkia ja kotona Tassu on saanut terveisiet ja rapsutukset. Itse sain kortteerata yöt ystäväni luona Herwoodissa. Tunsin oloni prinsessaksi päästessäni illalla jalat tärviöllä valmiin ruokapöydän ääreen ja saunaan. Ikinä en oo saanu yhtä hyvää pottumuusia ja Tassun kummien kesällä ystävälleni pyydystämät ahvenfileetkin pääsivät viimein perille ja pannulle...

Katian Peru on ollut suosituin paksuhko talvilankamme jo vuosikausia. Harmistus oli melkoinen, kun tässä muutama viikko sitten kuultiin, et sen valmistus lopetetaan. Selitys kuului, et kun se on ollut valikoimassa niin pitkään! Ou nou. Jos joku lanka on valikoimassa pitkään ja siitä tykätään, niin miks ihmeessä valmistus lopetetaan? Saimme Katialta muutaman mallikerän Maxi Merinoa, jota ehdottivat korvikkeeksi. Yhtenä sunnuntaiaamuna kuuntelin äänikirjaa ja heitin testikerän puikoille... Hirvee kiire tuli nappasta kuva valmiista piposta, kun jo seuraavana päivänä asiakas halusi ottaa myssyn mukaansa! Neulonta tuntui kivalta ja myssy ei kutittanut. Se on pipossa pääasia.
Perun korvike löytyi ja jo muutama väri on puodissa.

Meillä puodissa on aina kamala kaaos ja mallineuleet on häviksissä. Silloin me Idan kanssa heitellään vitsinä et "Oleks menny myymään sen"? Aika usein Ida "menee myymään" mun just valmistuneen mallineuleen ja on pakko tehdä uus tilalle. Ja mikäs siinä jos lanka on herkkua ja omaa suosikkia kuten Tundra...
Oma palmikkosukkamalli on aina vaan helppo ja kiva. Kerä/sukka Ergopuikoilla 3½. (näissä menekki 88 g). Malli on niin takaraivossa, että sitä passa neuloa myös baari-illan pimeydessä :)
Siis miksi ei viikko sitten ehditty kuvaamaan neuleita valoisaan aikaan? Koska pestiin ikkunoita ja viriteltiin valoja:
Nythän valoja tarvitaan, kun on pimiää ja kamalaa. Tämän kynttelikön oon saanu veljeltäni ja hänen vaimoltaan lahjaksi joskus x-kymmnentä vuotta sitten ja aina vaan yhtä kaunis ja rakas.

Rakkaita on myös ystävät. Vuosia vuosia sitten - siis vuodeta 1973 ollaan tunnettu. Elämä vie suuntaan jos toiseenkin mut ystävyys säilyy vaikka ei kovin usein soitella tai nähdä. Torstaina me suurenmoiset ystävykset olimme katsomassa Teatteri Maneerin Suurenmoista näytelmää. Kotimatkalla oikaistiin surullisenkuuluisan Turun Torin läpi ja olihan siellä onnettoman montun lisäksi myös joulun tunnelmaa:
Tänään käytiin äidin kanssa torilla, mutta pettymys oli melkoinen kun noissa kojuissa ei ollutkaan ovet auki. Olisko ollut liian aikaista vai sunnuntaipäivänä kioskit kiinni? Onneksi Vanhalla Suurtorilla oli paljon kivaa nähtävää ja oikeita käsityöläisiä eikä yhtään lakukauppiasta!

Eilen vietettiin maamme 102-vuotispäivää. Ihana perinne sekin, että me kummitytön kanssa leivotaan  yhdessä pipareita. Tosi kivaa, että tämä perinne on jatkunut läpi elämän, vaikka tytteli on jo yli kolmekymppinen aikuinen ja juuri muuttamaisillaan ensimmäineen ihkaomaan kotiinsa! Perinteistä sitenkin, ettei me taaskaan päästy ilman tuttuja katastroohveja - piparitaikinassa oli liian vähän jauhoja ja yks pellillinen poltettiin. Viimeiset pellilliset oli silti ihan kelpoja!
Kuvassa ylhäällä siiamilaiset possuset, ruttupäätonttu, Ekat koepiparit (keskellä vasemmalla), jotka kyl MAISTUI hirmuisen hyvältä. Alhaalla se pakollinen poltettu pelllillinen... Hauskaa oli kaikesta huolimatta ja urakan jälkeen pakattiin sukulaisille oma laatikollinen pipsuja. Isovanhemmat saivat parhaat, sitten veljelleni seuraavat, veljenpojalle rumat possut ja meille leipojille ne kaikkest rumimmat. Palaneet sai taloyhtiön bio. Pikkulikkana kummityttöni kerran sanoi et "oleks Susu huomannu et aina ku me leivotaan piparei ni miel on aina kanaruokaa"? Siitäkin on tullut perinne - kun uuni oli jäähtynyt ja muutama kelpo pipari saatu aikaiseks, niin tehtiin butterchikkeniä Pirkan ohjeella. Tää ohje pitää laittaa talteen!

Seuraava kalenterinluukku aukeaa ens torstaina. Mulla malli valmiina, mut se pidetään vielä salassa...

torstai 14. marraskuuta 2019

Aina vaan sukkia ja messuille

Tänä vuonna isänpäivä oli ensimmäistä kertaa ihan virallinen liputuspäivä.
Harmaassa säässä lippu liehui Atussa hienosti! Isänpäivän aattona isä paistoi koko salkille (12 henkeä) lettuja ulkona. Muurikkaletuissahan aina ekat menee maistiaisiksi, mutta kun jauhoja ja munia oli taikinaan sopivasti lisäilty, niin johan alkoi sujua. Ja kyllähän meidän muidenkin piti päästä paistelemaan. Perinteisestihän meillä jokainen on paistanut omat lettunsa. Taikina ei todellakaan viiden litran kattilasta loppunut kesken... Ja me vanhat partiolaiset tietenkin myös käännettiin letut heittämällä. Yhtään ei lentänyt autokatoksen kattoon eikä yhtään päätynyt lattialle! Eipä tarvinnut laulaa et "Tuolla on räiskäle ain yhtä tuolla..."

Isä toivoi lahjaksi mustia pikkukenkiin meneviä villasukkia. Ilmojen kylmettyä hän on vetänyt kahdet tavalliset sukat päällekkäin ettei varpaat palele... Toive tuli pikkasen nopeasti, mutta saihan isä oikeana päivänä jotain jalkaansa - yhden sukan! Miten se meneekään? Suutarin lapsilla ja lankakauppiaiden isillä taitaa olla sama kohtalo...
Me kaikki keski-ikäiset ikänäköiset tietenkin hihkutaan riemusta kun joku pyytää syyspimeällä neulomaan mustaa ohutta sukkalankaa. Onneksi musta Step Classic oli loppu ja tumman harmaa kelpasi. Silmukat loin aluksi KnitPro 15 cm Symponie 2,5 mm puikoille. Kolmen kerroksen epätoivon jälkeen vaihtoin puikot valkoisiin Ergoihin ja johan alkoi luistaa! Nyt on toinenkin sukka valmiina. (Isä jos luet tätä viikonlopun aikana, niin käy hakemassa. Ne on mun eteisen tuolilla.)
Lanka Austermann Step Classic, menekki 76 g (koko n. 43-44. vartta yli 20 cm).

Viime keväänä kirjoitin ohjeen teetee Rainbow Sock -palmikkosukkiin. Neulefriikki Piiku koeneuloi sukan ja tarkasti samalla ohjeen. Yhteen sukkaan jäi. Ystäväni kypsähti palmikoiden vääntämiseen. Mun piti tehdä sukalle pari. Aloitin kesäkuussa ja jo eilen se kaveri tuli valmiiksi!
Puikot 2,5 mm KnitPro 15 cm Zingit. Menekki (yhteen sukkaan siis 46 g). Eli yhdestä sukkalankakausta tulee aina yksi sukka.
Ja vielä ettei edellistä postaustani luultais huijaukseksi, niin kuva niistä palmikkosukistakin vielä. Näissä siis Regia Alpaca Soft ja puikot 3,25 mm.

Tassulla oli taas kissanpäivät. Se sai mennä ja tulla niinkuin tykkäs ja portsreita riitti. Mummi piti yhdestä "lapsenlapsestaan" taas hyvää huolta syöttämällä "pappankalaa" kädestä. Ja Tassuhan otti moisesta palvelusta kaiken irti! Toista oli kotiinpaluu. Kun nyt se virallinen ulkoilukausi on ohi, niin tämä ilkeä noita-akka päätti antaa matokuurin.
Susu vastaan Tassu 3-0! Mä voitin! Salainen aseeni oli murskata pillerit lusikoiden välissä möhnäksi ja sekoittaa se seepaan. Seepaahan ei meillä muuten tarjoilla, koska se sisältää sekä viljaa, että sokeria... Kahtena päivänä onnistuin hyvin, mutta kolmannessa erässä meinasin jäädä tappoille...

Nyt on jännät paikat edessä. Euroopan suurimmat kässämessut alkaa huomenna Tampereella. Olen mukana teeteeSHOPppien yhteisosastolla A311. Jos tuut messuille ni tuu moikkaileen! Olis kiva tavata! Messujen ajan puotimme Annakadullakin on auki. Ja tietenkin verkkokauppa. Niissä päivystää Ida-Maria, joten jos et pääse messuille, niin hyppääppä puotiin!

maanantai 11. marraskuuta 2019

"Vain" sukkia eli ripaus rakkautta ja mökkikauden päätös

Moneasti puodissa kuulen, et "mä kudon vaan sukkii". Mun mielestä sukat ei oo koskaan "Vaan". Sukkien neulomisessa on kaikki perusasiat, joita neulomisessa tarvitaan isompiakin projekteja varten.

Kun neuloo sukkia vaikka lahjaksi, niin jokaisessa silmukassa on mukana ripaus rakkautta ja lämmintä ajatusta sukan saajaa kohden. Oli sitten sukkaparin saaja joku läheinen tai vaikkapa hyväntekeväisyys. Mulla ei ole itsetehtyjä sukkia varmaan yksiäkään, mutta lahjaksi saatuja moniakin. Joka kerta kun laitan lahjasukat jalkaani, niin lämmin ajatus lähtee sukan tekijälle. Suurin osa omista sukistani on äidin tekemiä, muutamat hyvien ystävien. Ja mä käytän villasukkia aina!

Tätä blokkausta on venytetty pitkään, koska itsekin ajattelin et teen "vaan sukkii", mutta seuraavissa se ripaus rakkautta jokaisessa silmukassa.
Veljeni täytti kauheen paljon pyöreitä eli 60 vee. Oon joskus luvannu pitää hänet bambusukissa, mut lupaus on vähän täyttämättä viime aikoina. Siksi oli ihan mahtavaa kuulla et synttäritoiveena oli Rubinista tehdyt "hiensyöjät" varsinkin, ku ne oli jo valmiina odottamassa merkkipäivää (kerrankin ajoissa). Lanka Hot Socks Rubin, puikot 2,5 mm Zingit ja menekki n, 70 g kokoon 43. Tämä bambusukkalanka on ollu suosikkini (oma ja monen muun) jo monta vuotta.

Tassun iskä ilmoitti nimpparilahjatoiveena sellaiset "vähän paksummat kotisukat". Mun "rakkauskissasukkien" tie on tainnut tulla tiensä loppuun... Opalin Regenwald 15 oli sopivan "iloisenharmaa". Ehkä sopiva värimaailma saajalle, muttei kovin inspiroiva tekijälle. Siksipä lahjasukat valmistuivat vasta kuukautta myöhemmin...
Lankana Opalin Regenwald, puikot 3 mm Knit Pro Symphoniet, menekki n. 90g. Regenwaldin jokaisesta myydystä kerästä menee 1 euro sademetsien suojeluun. Itselle raitalangat maistuu, mutta tuollaiset läiskittyvät ja varsinkin iloisenharmaat tökkii pahasti. Sukkien saaja oli tyytyväinen ja hyväähän kannatti odottaa kuukausi eli mökkikauden päätökseen.

Teeteen tundra ja mun oma palmikkosukkaohje on ikisuosikki. Ensinnäkin lanka on ihkua ja malli kivan näköinen ja silti helppo ku mikä, koska en oo mikään oikea suunnittelija enkä osaa tehdä mitään kovin vaikeaa mallia... Tämäkin malli on syntynyt vahingossa, koska se lanka vaan halusi palmikoille. Yhtään mallisukkaparia ei ollu puodissa, koska Ida oli "menny myymään" ne viimeisetkin. Siispä:
Lankana alpakkasukkalanka teetee Tundra, menekki 2 kerää, puikot 3½ mm Prymin Ergot. Melkein itkua oon vääntänyt, koska tätä ihanaa sukkalankaa on maahan tulossa lisää vasta ensi vuoden puolella! Kaikki valkoiset ja iloisenharmaat on ollu lopussa jo pitkään. Meidän puodin valikoima on sama kuin kaikkialla ja nähtävissä täällä...

Koska Tundraa ei oo eikä tuu ennen joulua, niin tikuttelinpa samalla mallilla toiset utuisesta ja paijattavan pehmeästä Regian Alpaca Softista. On ne valmiina, mut joku bittiavaruus on rötsinyt kuvan... Tai sit joku on vaan unohtanut kuvata ne. Mökillä takkatulen loisteessa ja makkarahiillosta odotellessa kivaa helppomallia oli mukavaa tikutella:
Menekki n.60g kokoon 38-39. Varressa 1 mallikerta enemmän, kuin ohjeessa. Puikot 3,25 mm tällä kerralla.

Mökkikausi sii päättyi pyhäinpäiväviikonloppuna. Sain verkkokauppavastaavaltamme pitkän viikonlopun ja mökille porhallettiin jo perjantaiaamuna. Vauhdin ja vapaapäivän hurmaa!
Ikivanha pipo oli tarpeen. Lankana kutittamaton Katian Peru. Myssyn reunaa kiertämässä heijastavaa nauhaa. Kuvittelin ehkä joskus lenkkeileväni tuon pipon kanssa... Sitä odotellessa ;)
The Lankakaupan Laatupäälliköllä Tassullakin alkoi syysloma. Mitähän tästä ekaks...
Mökin lämpeämistä odotellessa viimeisetkin oksat sahattiin ja sen jälkeen vielä poltettiin risut. Meillä vietettiin pyhäinpäivää ja pyhäinkissainpäivää eikä mitään halloweenia...
Aamulla vastaranta oli kadonnut. Sankka sumu oli hävittänyt koko Kakskerran saaren!
Kun kauden viimeinen sienikierros oli tehty, kaikki paikat laitettu talviteloille ja katti vangittu, niin sielunmaisemakin oli ilmestynyt näkyviin... Vastarannalle vielä paistaa aurinko vaikka vain lyhyen aikaa.
Kotimatkan jälkeen kassien purku ja The Laatupäällikön punnitus. 8 kg kissaa. Diabeteksen kannalta olisi hyvä hiukan säännöstellä otuksen aterioita, mut mitä teet jos nälkäinen kissa karjuu tuon näköisenä?

torstai 31. lokakuuta 2019

Heijastava pipo ja käppösiä

Kellot on käännetty talviaikaan ja iltaisin on pilkkopimeää. Kylmääkin pukkaa. Siispä lämmikettä ja näkyvyyttä parantamaan heijastavasta Reflect-langasta pipo ja käppöset:
Pipossa 1 o, 1 n resoria 8 kerrosta 60 silmukalla kuutosen pyöröillä. Sitten lisäsin yhden silmukan ja neuloin 3 o, 3 n. Hauska ja helppo kierre syntyi ihan itsellän. Yks kerä meni melkein kokonaan.

Käppöset on hauska juttu. Muutama suosi sitten tein näitä jouluksi ihan tavallisella langalla ja koristelin ne heijastavilla helmillä. Nyt kokeilin heijastavaa lankaa.
Nämä testiversiot lähtivät samantien asiakkaan mukana. Täti innostui, kun keksi näiden olevan hyvät koiraa ulkoiluttaessa. Siispä tein heti uudet tai oikeastaan kahdetkin:
Puodissa näiden käppösten kanssa on hauskaa arvuutella. Barbin hame vai mikä?
5,5 mm bambusukkapuikoilla tikuttelin. Kahdesta kerästä saa kolmet.

Nämä heijastavat langat, helmet ja nauhat eivät korvaa virallisia CE-merkittyjä heijastimia, mutta parantavat kuitenkin näkyvyyttä pimeässä. Jos et usko niin:
t. Susu

P.S.
Tässä vielä kuva Runo-koirasta. Hänellä on yllään Idan neuloma heijastinliivi. Ohjekin on tuloillaan.



P.S.2. Eihän kerrota Tassulle, et mun blokissa on koiran kuva, eihän?